Tulosta

DI Laura Lares - Kovan luokan bisnesjohtaja 


Aiemmin Kalevala Korua luotsannut Laura Lares toimii nykyisin konsultointi-, valmennus- ja viestintäyhtiön Woimistamo Oy:n toimitusjohtajana. Hän kertoo, että oma opinahjo LUT antoi hänelle hyvät eväät ammattijohtajaksi. Johtaja Lareksesta kuitenkin kasvoi työkokemuksen myötä.

- Ilman LUT:n tuotantotaloutta minusta ei olisi ikinä tullut diplomi-insinööriä, kertoo Lares (44), joka valittiin Kalevala Korun toimitusjohtajaksi paljolti hänen tuotantotaloudellisen osaamisensa ansiosta. Kielistä kiinnostuneesta Lareksesta olisi voinut tulla myös suomen kielen opiskelija. Isänsä ja isoisänsä jalanjälkiä seuraten hän valitsi sen sijaan insinööriopinnot. Hän kuitenkin korostaa sitä, että yksittäisen koulutuksen pohjalta voi suuntautua hyvin eri lailla. Tuotantotaloudessa Lares itse on suuntautunut johtamiseen.

Hän työskenteli pitkään metsäteollisuudessa. Siellä tulivat tutuksi myynnin, henkilöstöpuolen ja strategiapuolen johtotehtävät. Parhaimmillaan Lares vastasi yli seitsemän tuhannen ihmisen henkilöstöhallinnosta ja johti 250 hengen myyntiorganisaatiota. Heistä yli puolet oli ulkomaalaisia ja joukossa oli yli 20:n eri kansallisuuden edustajia. Työ kasvatti kansainväliseksi ja ammattijohtajaksi.

Tuotantotalouden diplomi-insinööri on Lareksen mukaan yrityksen sisäinen tulkki, joka tietää jokaisesta asiasta vähän. Hän ymmärtää niin tekniikkaa kuin talouttakin ja osaa synnyttää keskustelua esimerkiksi myynnin ja valmistuksen välillä. Ja hän osaa koota palapelistä kokonaiskuvan sekä johtaa sitä.

- Jos johtajan työstä pitäisi nostaa yksi asia yli muiden niin se on, että johtajan on ymmärrettävä, että organisaatio tarvitsee monenlaista osaamista ja neroutta on muissakin ammattikunnissa kuin siinä, mitä itse edustaa, painottaa Lares. Lares ei ole kuitenkaan ainoastaan johtanut, vaan myös opettanut ja tutkinut johtamista. Tehokas nainen teki 1990-luvulla äitiyslomien ja silloisen taloussuunnittelijan työnsä ohella myös tekniikan tohtorin tutkinnon. Tutkijan työn mukana tuomasta analyyttisuudesta on hänen mukaansa hyötyä johtajalle.

Elämässä on kuitenkin kovan luokan johtajallakin oltava muutakin kuin työ. Vapaa-aikanaan Lares urheilee. Ja joka perjantai hän suuntaa kuumeisesti Helsingistä kohti Lappeenrantaa teini-ikäisten poikiensa luo. - Lappeenranta on tietysti maailman paras paikka ja LUT erinomainen yliopisto. Olen täysin puolueellinen, naurahtaa jo yksivuotiaana Lappeenrantaan muuttanut nainen.

Laura Lares toimi vuosina 2007-2011 Kalevala Korun ja Lapponia Jewelryn toimitusjohtajana ja sitä ennen 15 vuotta metsäteollisuudessa mm. liiketoiminnan kehitys-, myynti- ja henkilöstöjohtajan kansainvälisissä tehtävissä. Yritysuransa ohella hän on työskennellyt mm. teollisuustalouden professorina, johtamisen yliopettajana ja teknologiakeskuksen osaamiskeskusjohtajana. Tällä hetkellä Lares toimii konsultointi-, valmennus- ja viestintäyhtiönsä Woimistamo Oy toimitusjohtajana erikoisalanaan strategia-, johtamis-, henkilöstö- ja viestintäosaamisen tehokasta ja saumatonta yhdistämistä edellyttävät vaativat johtamistilanteet.

(Lähde: http://www.infor.fi/Koulutus/Kouluttajat/Lares-Laura)