Tulosta

Rehtori on nimittänyt LUT:n dekaanit 1.1.2010 alkaen 

Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Ilkka Pöyhönen on nimittänyt Jaana Sandströmin, Markku Tuomisen ja Esa Marttilan dekaaneiksi nelivuotiskaudeksi kuultuaan tiedekuntaneuvostoja. Sandström, Tuominen ja Marttila toimivat parhaillaan dekaaneina tiedekunnissaan, ja heidän virkakautensa jatkuu 1.1.2010 uusimuotoisessa yliopistossa.

Jaana Sandström on väitellyt strategisesta johdon laskentatoimesta tohtoriksi vuonna 2001 Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Yliopiston palveluksessa hän on ollut vuodesta 1991, jolloin hän aloitti laskentatoimen lehtorina.

Kauppatieteellisen tiedekunnan liiketaloustieteen professuuria hän hoiti vuosina 2000-2008. Kauppatieteellisen osaston varajohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 2005 ja strategisen johdon laskentatoimen professoriksi vuonna 2008.

Kauppatieteellisen tiedekunnan varadekaaniksi hänet nimitettiin vuonna 2007.

Dekaanin tehtäviä hän on hoitanut  1.8.2009 lähtien.

Esa Marttila on väitellyt lämpö- ja virtaustekniikasta tohtoriksi Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1996. Yliopiston palveluksessa hän on ollut vuodesta 1974, jolloin hän aloitti matematiikan laitoksen assistenttina. Lämpö- ja virtaustekniikan apulaisprofessoriksi hänet nimitettiin vuonna 1979. Ympäristötekniikan professuuria hän on hoitanut vuodesta 1994. Teknillisen tiedekunnan dekaaniksi hänet nimitettiin 16.4.2008.

Markku Tuominen on väitellyt investointien suunnittelusta tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1980. Hän on toiminut Helsingin kauppakorkeakoulun liiketaloustieteiden professorina vuosina 1980 - 1985.

Yliopistomme palveluksessa hän on ollut vuodesta 1986, jolloin hän aloitti tuotantotalouden professorina. Teknistaloudellisen tiedekunnan dekaaniksi hänet nimitettiin vuonna 2007.

Lisätietoja: Rehtori Ilkka Pöyhönen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, puh. 040 571 8970