
Kauppatieteellisen tiedekunnan tutkimusstrategiana on tehdä tieteellisesti korkeatasoista ja yrityksille merkityksellistä tutkimusta tehokkaasti liiketalouden ja teknologian rajapinnalla.
Tutkimusympäristömme piirteitä ovat:
- keskittyminen yritysten kestävän kilpailuedun hankkimiseen nopeasti muuttuvilla globaaleilla markkinoilla
- vahvojen teoreettisten, analyyttisten ja metodologisten taitojen soveltaminen ajankohtaisissa tutkimusongelmissa
- oppiainerajojen ylittäminen ja kansainvälinen yhteistyö tutkimusryhmissä
- onnistuneet henkilövalinnat ja ammattimainen jatko-opintokoulutus
Kauppatieteellinen tiedekunta tekee huippututkimusta neljällä tieteenalojen rajat ylittävällä tutkimusalueella. Kaikki alat pyrkivät uuden tiedon luomiseen yritysten kestävästä kilpailuedusta nopeasti muuttuvilla globaaleilla markkinoilla:
1.Verkostot ja liiketoimintamallit
2.Yritykset ja innovaatiot
3.Kansainväliset liiketoimintastrategiat
4.Tietojohtaminen
Viimeisimmät raportit osoittavat kiistatta, että kauppatieteellinen tiedekunta on onnistunut saavuttamaan tutkimustavoitteensa. Tutkimukseen investoiminen tuottaa tuloksia kansainvälisten julkaisujen muodossa. Lisäksi Suomen Akatemian rahoittamien hankkeitten määrän lisääntyminen todistaa tiedekunnan tutkimuksen tunnustettua korkeaa tasoa.
Läheiset yhteydet teollisuuteen ovat mielestämme välttämättömiä. Suuri määrä tutkimushankkeita saa rahoitusta yliopiston ulkopuolelta. Toimiessamme talouden ja tekniikan rajapinnalla olemme onnistuneet viemään läpi uraauurtavia tutkimuksia, jotka edistävät liiketalouden osaamista TEKES:n rahoittamissa hankkeissa.