Tulosta

Korjonen-Kuusipuro, Kristiina

Projektitutkija
Etelä-Karjala-instituutti
Erillislaitokset
Toimisto: A-A1-7674.2
Puh. +358 29 44 63386
Matkapuhelin +358 40 357 8695
Email: 

Instituutin tutkimushallinnosta vastaava 2. varajohtaja

Tutkimus- ja osaamisalat: ympäristöhistoria ja kulttuuriantropologia

Työtehtävät ja hankkeet: tutkimustyön lisäksi Cross-Cultural Encounters -kurssi ja graduhautomo

Henkilökuvaus:

Olen Oulun yliopistosta 1995 valmistunut filosofian maisteri. Pääaineenani opiskelin kulttuuriantropologiaa, sivuaineina yleistä ja klassista arkeologiaa sekä taidehistoriaa. Lisäksi minulla on englannin kielen ja kasvatustieteen opintoja.

Ympäristöhistoriaan tutustuin jo pro gradu -työssäni. Sen aiheena oli Pietarsaaren ensimmäisen jätevedenpuhdistamon perustamiseen johtanut toiminta kulttuuriekologisena prosessina. Työni oli osa Helsingin yliopiston koordinoimaa Suomen vesiensuojelun historiaa selvittänyttä projektia. Hankkeesta julkaistiin kirja Harmaat Aallot - Ympäristönsuojelun tulo Suomeen (toim. Simo Laakkonen, Sari Laurila ja Marjatta Rahikainen.)

Etelä-Karjala-instituuttiin päädyin töihin syksyllä 2003. Tulin tutkimaan Kaukaan jätevesivahingon yhteiskunnallisia vaikutuksia ja hankkeen päätyttyä siirryin Vuoksi-projektiin syksyllä 2004. Vuoksi-tutkimus laajeni väitöskirjaprojektiksi, jota teen Oulun yliopistoon. Olen kiinnostunut ympäristön ja ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta ja vesistöjen merkityksestä suomalaisille. Tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen aiheuttamat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset vaikutukset kiinnostavat myös.

Instituutissa työtehtäviini kuuluu tutkimuksen lisäksi graduhautomon vetäminen ja sen toiminnan suunnittelu sekä ulkomaalaisille opiskelijoille pidettävä Cross Cultural Encounters -kurssi. 

Julkaisut:

Kristiina Korjonen-Kuusipuro: Critical Water: Negotiating the Vuoksi River in 1940.DOI: 10.1007/s­12685­-011-0035-6. Published online 27 July 2011 in Water History.

Vuoksi historiallisena tilana. Kristiina Korjonen-Kuusipuro & Mikko Kohvakka. Historiallinen Aikakauskirja 1/2010. s 73–87.

Kulttuurista hyvinvointia. Artikkeli teoksessa Suunnanmuutoksia. Luova, innovatiivinen ja hyvinvoiva Etelä-Karjala. Etelä-Karjala-instituutin raportti 12. 2009.

Sininen Saimaa – toiveita ja todellisuutta. Artikkeli teoksessa Suunnanmuutoksia. Luova innovatiivinen ja hyvinvoiva Etelä-Karjala. Etelä-Karjala-instituutin raportti 12. 2009.

 La storia ambientale nell’era dei problemi ecologici globali. Wilko Graf von Hardenberg, Kristiina Korjonen-Kuusipuro & Viktor Pál. Storia e Futuro. Numero 19. 2009. http://www.storiaefuturo.com/it/numero_20/agenda/6_storia-ambientale-ecologia~1254.html.

Maakuntasarjaa vai globaalia bisnestä. Artikkeli teoksessa Yliopisto ja maakunta. Virpi Kaisto, Olga Kirjanen, Kristiina Korjonen-Kuusipuro, Kalle Michelsen, Pekka Rautio. Etelä-Karjala-instituutti. Raportti 10. Lappeenranta, 2009.

Kalle Michelsen & Kristiina Korjonen-Kuusipuro: Rakentaminen lähentää Pietariin. Artikkeli teoksessa Kivennapa kestää. Kivennapa-Säätiö. 2008.

Voimaa Vuoksesta. Tekniikan Waiheita 3/07 lokakuu. 2007. http://www.ths.fi/Korjonen-Kuusipuro_TW307.pdf

Vuoksi. Toimittaneet Kristiina Korjonen-Kuusipuro ja Suvi Niinisalo. Etelä-Karjala-instituutti. Julkaisuja 3. Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Mikkeli, 2007. 166 s.

Kristiina Korjonen-Kuusipuro & Suvi Niinisalo: Sekoittuneet pääsiäisperinteet. Teoksessa Epäluuloista ekumeniaan. Ortodoksisen ja luterilaisen kirkon vuoropuhelu. Etelä-Karjala-instituutti: Raportti nro 2, 2005.

Kristiina Korjonen-Kuusipuro, Pertti Laine ja Kalle Michelsen: Case Kaukas. Etelä-Karjala-instituutti: Julkaisu 1, 2004. 209 s.

Korjonen-Kuusipuro, Kristiina & Laine, Pertti & Michelsen, Kalle: Kaukas perkele. Journalismikritiikin vuosikirja 2004. Tiedotustutkimus 1/2004. Toim. Jukka Pietiläinen. Vammalan kirjapaino Oy.

Kristiina Korjonen-Kuusipuro: Aallon harjalla. Pietarsaari vesiensuojelun edelläkävijänä. Teoksessa Harmaat Aallot. Ympäristönsuojelun tulo Suomeen. toim. Simo Laakkonen, Sari Laurila ja Marjatta Rahikainen. SHS. Helsinki. 1999. http://blogit.helsinki.fi/envirohist/suomi/korjonen-kuusipuro_1999.htm.