Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kouvolan yksikön tehtävänä on yliopistotasoisen tekniikan ja talouden osaamisen välittäminen tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä koulutuksen avulla.
Kouvolan yksikkö edustaa LUT:a Kasarminmäen IT-Kampuksella, ja sen tehtävänä on tukea alueen sekä sen yritysten kilpailukykyä tuottamalla ja kokoamalla kansainvälisesti korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa osaamista sekä kehittämällä ja kouluttamalla alueen yrityksiä, organisaatioita ja yksiköitä. Lisäksi yksikkö osallistuu aktiivisesti alueen kehitystoimintaan yhteistyössä elinkeinoelämän, yritysten, koulutusorganisaatioiden sekä kuntien ja muiden julkisten organisaatioiden kanssa.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kouvolan yksikkö perustettiin vuonna 2002. Tällä hetkellä yksikössä työskentelee 14 henkilöä ja sen vuosittainen liikevaihto on noin miljoona euroa.