Lahden yliopistokeskus ja Lahden kaupungin lukiot ovat tiivistäneet yhteistyötään kuluvana vuonna. Marraskuussa allekirjoitettu yhteistyösopimus tuo yliopisto-opintoja valittavaksi lukiolaisille, tekee yksinkertaiseksi yliopistojen asiantuntijoiden luennointivierailut lukioihin sekä tehostaa tiedon välitystä ja tarjoaa lukioiden opettajille uusia koulutusmahdollisuuksia.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahti School of Innovationin tutkija Satu Parjanen oli maanantaina 12.12.2011 pitämässä asiantuntijaluennon Salpausselän lukion terveystiedon oppitunnilla. Opettaja Maija Halmetniemi oli pyytänyt Satua terveystiedon tutkimuskurssille kertomaan siitä, mitä tutkija tekee.
Satu aloitti luennon kertomalla opiskelustaan ja urapolustaan. Hän kertoi, miten jo lukiossa ammatinvalintatesti osoitti sopivuuden tutkijan työhön. Yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistumisen jälkeen työt eivät kuitenkaan heti vieneet Satua tutkimuksen pariin. Vasta erilaisten kehittämistöiden jälkeen Satu päätyi Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahti School of Innovationin tutkijaksi.
– Tutkimustyö käytännössä alkaa kirjallisuuteen perehtymisellä. Ensin tulee selvittää, onko tutkittavaa aihetta jo tutkittu ja miten sitä on tutkittu. Kirjallisuuden avulla määritellään myös tutkimuksen keskeiset käsitteet, kuvaa Satu tutkijan työtä.
Asiantuntijaluennolla Satu kertoi lukiolaisille tutkimustyön vaiheista. Aineiston keruu, analysoiminen, tutkimustulosten kokoaminen ja tuloksista tiedottaminen liittyvät tärkeänä osana tutkijan työhön. Tutkijan tärkeiksi ominaisuuksiksi Satu listasi muun muassa innostuneisuuden, halun oppia uutta, pitkäjänteisyyden, teoreettisen osaamisen ja kyvyn toimia ryhmässä. Satun käytännön tutkimus- ja kehittämisesimerkkien jälkeen lukiolaiset pääsivät suunnittelemaan omia tutkimuksiaan. Opettaja Maija Halmetniemi kertoi tutkimusaiheiden liittyvän esimerkiksi päihteisiin, ulkonäköpaineisiin, nukkumiseen ja liikkumisen määrään.
Lahden yliopistokeskuksen ja Lahden kaupungin lukioiden yhteistyösopimukseen liittyvät asiantuntijaverkoston toiminta sekä avoimen yliopiston kurssien tarjoaminen lukiolaisille. Alkusyksystä oli tarjolla Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston toisen kotimaisen kielen kurssi ja joulukuun alussa on käynnistynyt johdatus oikeustieteeseen -kurssi. Yliopistokeskuksen asiantuntijaverkostoon on ilmoittautunut noin 30 professoria, tutkijaa tai muuta asiantuntijaa.
– Vierailut lukioissa ovat oiva keino kertoa tutkijan työstä sekä alueella tehtävästä tutkimuksesta. Eri aihealueista pidettävät luennot toivottavasti antavat lukiolaisille eväitä omille opiskelu- tai työsuunnitelmilleen. Monessa ammatissa saatetaan tehdä tutkimuksia tai käyttää niitä esimerkiksi kehittämisen tukena, jolloin on hyvä tietää, millaisista osasista tutkimustyö koostuu. Tutkijalle puolestaan omasta työstään ja tutkimuksistaan kertominen muualla kuin akateemisissa ympäristöissä on opettava kokemus. Usein omaan työhönsä suhtautuu kuin se olisi kaikille tuttua, kertoo Satu Parjanen mielipiteensä yhteistyön merkityksestä.
Lisätietoja LUT:n asiantuntijaverkostosta: Heidi Passila
Kuvassa Satu Parjanen kertoo Salpausselän lukion terveystiedon tutkimuskurssin oppilaille tutkijan työstä.
