Tulosta

Innovaatiokyvykkyyden arviointi 


Yritysten ja muiden toimijoiden menestymiseen ja kilpailukykyyn vaikuttaa ratkaisevasti niiden kyky luoda innovaatioita. Innovaatiokyvykkyydellä viitataan yleisesti toimijoiden kykyyn kehittää osaamistaan niin, että sen avulla saavutetaan kilpailuetua muihin toimijoihin nähden.

Käsitteenä innovaatiokyvykkyys on epäselvä eikä tarkkaa määritelmää ole käytettävissä. Kirjallisuuden pohjalta voidaan kuitenkin nostaa useita taustatekijöitä, joiden voidaan katsoa vaikuttavan organisaation innovaatiokyvykkyyteen.

Innovaatiokyvykkyyteen vaikuttaa muun muassa se, miten organisaatio osaa hyödyntää sen ulkopuolella olevaa tietoa. Erityisen tärkeää on myös esimerkiksi se, miten motivoituneita työntekijät ovat tarkastelemaan asioita eri näkökulmista ja kyseenalaistamaan totuttuja toimintatapoja.

Työntekijöiden innovaatiokyvykkyyttä voidaan tukea organisaatiorakenteilla, jotka mahdollistavat esimerkiksi verkostoitumisen organisaation sisällä yli yksikkörajojen. Lisäksi organisaatiossa tulee olla menettelytapoja, joiden avulla työntekijä pystyy osallistumaan organisaation innovaatiotoimintaan.

Innovatiivisuutta tukee valtuuttava ja vastuuttava johtaminen, joka mahdollistaa ideoiden kokeilun ja tukee niiden käyttöönottoa. Yleensäkin avoimen ja vuorovaikutushakuisen organisaatiokulttuurin katsotaan tukevan innovaatioiden syntymistä.

Innovaatiokyvykkyyden käsitteeseen liittyy ajatus, että innovaatiokyvykkyyttä voidaan kehittää. Mitä kehittyneempää organisaation innovaatiotoiminta on, sitä parempi tulisi sen innovaatioiden toteuttamiskyky olla.

Jotta organisaation innovaatiokyvykkyyden kehittäminen esimerkiksi erilaisia innovaatiotyökaluja hyödyntäen olisi mielekästä, on innovaatiokyvykkyyttä pystyttävä arvioimaan. Innovaatiokyvykkyyden monimerkityksisyys asettaa kuitenkin haasteita sen arvioimiselle. Arvioinnin tulisi kohdistua edellä mainittuihin innovaatiokyvykkyyden taustatekijöihin, ja sen työkaluina voidaan käyttää erilaisia kyselyitä, haastatteluita tai ryhmätyöskentelyä hyödyntäviä sessioita.

Arvioinnissa on pystyttävä selvittämään organisaation innovaatiokyvykkyyden taustalla vaikuttavien tekijöiden nykytila. Tulosten pohjalta voidaan suunnitella ja toteuttaa oikein kohdistettuja kehitystoimenpiteitä innovaatiokyvykkyyden lisäämiseksi organisaatiossa. Edelleen on pystyttävä arvioimaan, miten toteutettujen kehitystoimenpiteiden tulokset näkyvät organisaation innovaatiokyvykkyydessä.

Lisätietoja:
Satu Parjanen