Tulosta

Asiakas- ja käyttäjälähtöiset innovaatioprosessit  


Tuotteiden ja palveluiden kehittämistyössä itse asiakas tai käyttäjä tarpeineen ja toiveineen jää valitettavan usein vain mielikuvaksi kehittäjien ajatuksiin. Asiakas- ja käyttäjälähtöisissä innovaatioprosesseissa asiakkaat otetaan konkreettisesti mukaan kehittämisprosessiin, jolloin heidän tehtävänänsä ei ole vain tuottaa passiivisesti tietoa kehittäjille vaan olla prosessissa kumppanina kehittämisen eri vaiheissa. Kyse on tällöin käyttäjälähtöisestä innovaatiotoiminnasta.

Asiakaslähtöisyys on ollut vallitseva teema sekä yksityisellä että julkisella sektorilla jo pitkään uusia tuotteita tai palveluja kehitettäessä tai olemassa olevia tuotteita ja palveluita uudistettaessa.

Asiakkaan aktiivisen roolin korostamista innovaatiotoiminnassa kutsutaan kirjallisuudessa hieman eri nimillä. Von Hippel (2005) käyttää nimitystä user driven innovation, Alam (2002) käyttää termiä user involvement, ja Prahalad & Ramaswamy (2004) kutsuvat lähestymistapaa nimellä co-creation. Kaikissa edellä mainituissa tutkimusteemoissa asiakkaat nähdään järjellisinä ja ajattelevina henkilöinä sekä innovaatiopotentiaalina, joka taitavasti käytettynä on palvelun tai tuotteen kehittäjille arvokas voimavara.

Asiakas- ja käyttäjälähtöisten innovaatioprosessien tutkimuksessa tavoitteena on tuottaa tieteellistä tietoa käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan kontekstissa. Teeman tutkimusaiheina ovat muun muassa asiakasta subjektina osallistavat menetelmät, lähestymistavan positiivisiksi ja pulmallisiksi havaittavat asiat niin kehittäjän kuin asiakkaan näkökulmista sekä käyttäjälähtöisten innovaatioprosessien johtamiseen ja toteuttamiseen liittyvät tekijät.

Lisätietoja:
Lea Hennala 

 

Lähteet:

Alam, Ian (2002) An Exploratory Investigation of User Involvement in New Service Development. Journal of the Academy of Marketing Science Vol.30, No3, s.250-261

Prahalad, C.K & Ramaswamy, Venkat (2004) Co-creating unique value with customers, Strategy & Leadership Vol 32 No. 3, s.4-9

Von Hippel, Eric (2005) Democratizing Innovation. The MIT Press. Cambridge (MA).