Tulosta

Lukioinfot ja Abipäivä 


Lukioinfot

Yliopistomme opiskelijat tulevat mielellään lukioihin kertomaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston tekniikan ja kauppatieteiden opiskeluvaihtoehdoista ja opiskelijan elämästä. Esittelijä voi olla LUT:oon opiskelemaan tullut lukionne oma kasvatti, mutta jos omaa kasvattia ei opiskelijoistamme löydy, niin muita vapaaehtoisia kyllä riittää.

Opiskelun esittelyn kuulijoiksi saavat mielellään tulla kaikkien vuosikurssien lukiolaiset.

Opiskelijamme esittelevät LUT:a kalvosetin avulla, ja yksi esitys kestää noin 30 – 45 min.

Abipäivissä riittää vilinää

Yliopisto järjestää vuosittain syksyllä tutustumispäivän kampuksella. Lukuvuonna 2011-2012 päivän ajankohta on perjantai 4.11. Tänä vuonna päivä järjestetään samaan aikaan yhteiskampukselle muuttavan Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa. Kummankin järjestäjän ohjelma tarkentuu syyskuussa, ja sitä synkronoidaan toisiinsa parhaalla mahdollisella tavalla.

Päivän aikana yliopistomme eri koulutusohjelmat esittelevät omaa alaansa ja opiskelun vaihtoehtoja. Perinteisesti olemme saaneet päivään mukaan myös muita yliopistoja, joten tietoa on jaossa tekniikan ja kauppatieteiden ulkopuoleltakin.

Syksyn 2011 abipäivän (4.11) ohjelma ja ilmoittautumisohjeet tästä linkistä

Halutessasi LUT-esittelijän lukioon, ota yhteyttä:
Markkinointisuunnittelija Jutta Luostarinen
etunimi.sukunimi@lut.fi
puh. 040 764 5370