Tulosta

Energiatekniikan teekkari Tanja Näppi 


 

Tanja Näppi opiskelee LUT:ssa energiatekniikka, koska energiatekniikan ammattilaisia tarvitaan, kun kehitetään uusia tapoja tuot 

 

 

 

 


Tanja Näppi uskoo, että työpaikka on taattu tulevaisuudessakin.
- Energiatekniikan ammattilaisia tarvitaan, kun kehitetään uusia tapoja tuottaa energiaa mahdollisimman tehokkaasta ja ympäristöystävällisesti.

Tanja Näppi (22) on aina pitänyt fysiikasta ja matematiikasta, joten tekniikan opinnot olivat hänelle itsestään selvä valinta.
- Päädyin energiatekniikkaan, koska olin jo lukiossa kiinnostunut ydinvoimatekniikasta. Nyt menossa on kolmas opiskeluvuosi. Pääaineeni on energiatekniikka ja sivuaineitani voimalaitostekniikka ja LVI-talotekniikka. 

Hän on edelleen tyytyväinen valintaansa, eikä voisi kuvitella opiskelevansa missään muualla kuin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. 

Tanja Näpille yliopisto-opinnot sopivat, koska opiskelu on vapaampaa ja vastuullisempaa kuin esimerkiksi lukiossa.
- Luennoilla ei ole pakko käydä, eikä kukaan vahdi opintojen edistymistä. Olen itse vastuussa edistymisestäni. Tosin en ollut osannut täysin varautua siihen, kuinka paljon aikaa jotkin kurssit vievät. Mutta kun vaativan kurssin saa suoritettua, olo on mitä parhain.

 Näppi on oppinut käyttämään aikaansa tehokkaasti ja hyväksymään sen, jos tentistä ei joka kerta tule loistavaa numeroa.
- Opiskelu yliopistossa on teoriapainotteista. Tärkeintä on oppia sisäistämään asiat ja ymmärtämään, mistä on kyse.

Opiskeltavia aineita ovat muun muassa voimalaitosoppi, lämmönsiirto, virtaustekniikka, energiatalous, termodynamiikka ja ydinenergia.
- Olen myös lukenut muutaman kiinan kurssin. Haluan lähteä vaihto-opiskelijaksi joko johonkin englanninkieliseen maahan tai Kiinaan. Tuntumaa kansainvälisyyteen on tullut jo opintojen aikana. Joissakin kursseissa harjoitukset pidetään englanniksi, kun mukana on kansainvälisiä opiskelijoita. 

Tanja Näpin opiskelupäivän pituus vaihtelee periodeittain.
- Päivän pituuteen voi itse vaikuttaa aika paljon, koska harjoitusryhmät ovat vapaasti valittavissa ja kurssien määrän voi itse valita. Harjoitustöitä on aika paljon. Olen muun muassa suunnitellut LVI-järjestelmän omakotitaloon ja suunnitellut voimalaitosprosessin.  

Vapaa-aikoinaan Tanja Näppi käy jumppaamassa ja pelaamassa sählyä. Talvella hän käy Lapissa laskettelemassa ja ajamassa moottorikelkalla. Osa vapaa-ajasta haukkaa aktiivinen opiskelijatoiminta.
- Olen ollut energiatekniikan killan Armatuurin toiminnassa mukana fuksivuodesta lähtien. Olen ollut killan emäntänä, fuksivastaavana ja varapuheenjohtajana. Ylioppilaskunnan toimintaan lähdin mukaan toisena opiskeluvuotena. Toimin emäntänä ja vuosijuhlasihteerinä. Nyt olen ylioppilaskunnan hallituksen kulttuuri- ja liikuntavastaava.

Sekä opiskelu että vapaa-ajan toiminta ovat tuoneet Tanja Näpille laajan ystävä- ja kaveripiirin. Myös avopuoliso löytyi opintojen parista. Pariskunta asuu kerrostalokaksiossa.
- Elämämme on niin kiireistä, että ehdimme käydä kotona vain vaihtamassa vaatteita ja nukkumassa, hän naurahtaa.

Energiselle opiskelijalle on jo karttunut oman alan työkokemusta. Fuksivuoden jälkeen hän pääsi kesäksi haalarihommiin Gasum Oy:lle. Toisen vuoden jälkeen työpaikka löytyi UPM-Kymmene Kaukaalta, jossa hän oli vuorotöissä soodakattilalla.
- Molemmista kesätyöpaikoista on ollut hyötyä opiskelussa, hän kiittelee. 

Tanja Näppi uskoo, että työpaikka on taattu tulevaisuudessakin.  
- Energiatekniikan ammattilaisia tarvitaan, kun kehitetään uusia tapoja tuottaa energiaa mahdollisimman tehokkaasta ja ympäristöystävällisesti.

Teksti ja kuva: Anna-Liisa Pirhonen

Muut Minä ja LUT -jutut