Juhana Repo (24) on ollut kiinnostunut tekniikasta koko ikänsä. Uran valinta oli hänelle selvä. Hän halusi Lappeenrantaan opiskelemaan tietotekniikkaa. Nyt on menossa viides opiskeluvuosi ja Juhana on tyytyväinen valitsemaansa tiehen.
− Tietotekniikka liittyy vahvasti lähes kaikkeen ihmisen elämässä. Tämä on hyvä ala opiskella ja työllistyminen näyttää olevan sataprosenttisen varmaa, hän sanoo tyytyväisenä.

Alkaneen vuoden Juhana Repo käyttää pääasiallisesti opiskelijakollegoidensa etujen ajamiseen, ja jättää omat opintonsa vähemmälle huomiolle.
Nyt opinnot ovat vuoden verran taka-alalla, sillä Juhana valittiin ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi. Pestin hoitaminen tulee haukkaamaan suurimman osan ajasta, mutta hän aikoo ehtiä myös opiskelemaan.
− Että näppituntuma säilyy, hän naurahtaa ja toivoo, että myös vapaa-ajan harrastuksille jäisi aikaa.
− Käyn kuntosalilla, touhuan kaikenlaista kavereiden kanssa, harrastan eri palloilulajeja ja juoksen. Tavoitteena on juosta ensi kesänä Tukholman maraton.
Ylioppilaskunnan puheenjohtajana hänen tärkeimpiä töitään on olla mukana yliopiston työryhmissä opiskelijoiden edustajana.
− Tuon opiskelijoiden näkökulman esiin yliopistossa ja valvon etujamme. On tärkeää että opiskelijat viihtyvät, opetus on laadukasta ja opiskelijat saavat hyvät valmiudet työelämään. Lisäksi ylioppilaskunnassa olen päässyt touhuamaan suurienkin asioiden kanssa. Olen ollut muun muassa vaikuttamassa opintotuen uudistamiseen.
Parasta ovat kaverit
Juhana kiinnostui järjestöhommista heti ensimmäisenä opiskeluvuonna. Hän toimi tietotekniikan opiskelijoiden ainejärjestössä Clusterissa muun muassa fuksivastaavana, varapuheenjohtajana ja tiedottajana. Viime vuonna hän oli ylioppilaskunnan sosiaalipoliittisena vastaavana, jossa työkenttään kuuluivat opiskelijoiden asuminen, hyvinvointi, terveys ja toimeentulo.
− Olen oppinut näissä hommissa paljon sellaista, josta on hyötyä myös työelämässä, kuten vastuun kantamista ja projektityöskentelyä. Parasta on ollut kuitenkin kaveriverkostojen luominen sekä Lappeenrannassa että koko Suomessa. Ekana opiskeluvuonna Clusterin vanha konkari Tupi lausui viisauden, jota olen noudattanut: Opiskelu on tärkeää, mutta opiskelijaelämä on vielä tärkeämpää.
Opiskelijaelämäkin loppuu aikanaan ja diplomi-insinöörin paperit isketään käteen. Miltä tulevaisuus näyttää?
− Näen itseni it-konsulttina. Ennen valmistumista haluan kuitenkin käydä vielä vaihdossa ulkomailla.
Teksti ja kuva: Anna-Liisa Pirhonen