Kolmannet opiskelijoiden salibandyn MM-kisat pelattiin syksyllä Seinäjoella. Voittajaksi kovassa kisassa selvisi kisan ennakkosuosikkeihin lukeutunut Suomen joukkue, joka pelasi loppuottelussa Tsekin joukkuetta vastaan. Suomen joukkueessa oikeana laitahyökkääjänä pelasi LUT:n tuotantotalouden opiskelija Arto Vainikainen.
− Voitto tuntui tosi hyvältä. Halli oli täynnä kannustavaa yleisöä ja tunnelma oli katossa, kuvaa Vainikainen fiiliksiä pelin aikana.
Vainikainen on pelannut salibandya pikkupojasta asti. Peliura alkoi seurakunnan salibandykerhossa Ilomantsissa jo ennen kouluikää. Myös muut joukkuepelit ovat tuttuja. Teini-ikäisenä hän pelasi nuorten SM-sarjassa pesäpalloa Kiteellä, ja jääkiekkoa Ilomantsin Iskun junioreissa.
− Kun huomasin että pärjään, niin se innosti eteenpäin. Pelaaminen on yksinkertaisesti hauskaa, hän toteaa.

Pelikavereiden mukaan Arto Vainikainen on NST:n painikuningas ja muutenkin aika äijä.
Vainikaisen kotijoukkue on NST-Lappeenranta, jossa hän aloitti pelaamisen päästyään opiskelemaan Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon. Nyt mies on joukkueen maalitykki.
− Yksi peliurani kohokohtia oli, kun NST nousi liigaan vuonna 2005. Toinen kohokohta on tietenkin opiskelijoiden salibandyn MM-kulta.
MM-kisoissa kisoissa kaikki joukkueet pelasivat kerran toisiaan vastaan ennen loppuotteluita. Joukkueita oli kuusi, Suomi, Ruotsi, Tsekki, Japani, Latvia ja Unkari. Suomi sai kultaa, Tsekki hopeaa ja Ruotsi pronssia.
Kaikki on järjestettävissä
Pelaaminen haukkaa miehen vapaa-ajasta suurimman osan. Treenejä on viikolla 5-6 kertaa, ja viikonloppuisin on pari peliä. Opiskelut ovat sujuneet aktiivisesta pelaamisesta huolimatta hyvin.
− Kaikki on järjesteltävissä, Vainikainen sanoo. Hän viimeistelee parhaillaan erikoistyötään ja suunnittelee logistiikka-alan diplomityötään.
Pelaaminen rytmittää Vainikaisen koko elämää.
− Jos en pelaisi salibandya, niin pelaisin jotain muuta. Liikunta on minun juttuni. Salibandyssä on vauhtia ja se on nopeatempoista, tilanteet vaihtuvat nopeasti ja siinä tehdään enemmän maaleja kuin esimerkiksi jääkiekossa, Vainikainen luettelee syitä, miksi hän valitsi salibandyn.
Pelaamista hän aikoo jatkaa täysillä tulevaisuudessakin.
− NST aikoo menestyä tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna. Pelasimme pudotuspeleissä, mutta nyt haluamme pidemmälle, Vainikainen sanoo.
Teksti ja kuva: Anna-Liisa Pirhonen