
Helsinkiläinen Patrik Hautala (21) tiesi jo abivuonna haluavansa kauppatieteiden opiskelijaksi. Hän puntaroi ahkerasti eri yliopistojen koulutustarjontaa. Pisimmän korren vertailussa veti Lappeenranta, ja nyt Hautala opiskelee Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteellisessä tiedekunnassa.
– Lappeenrannassa on monipuolinen ainevalikoima, ja kun lisäksi ystäväni ovat kertoneet pelkkää hyvää kaupungista, niin valinta oli selvä. Olen asunut koko ikäni Helsingissä ja halusin nähdä muutakin. Tämä tuntui loistavalta vaihtoehdolta.
Hautala on edelleen tyytyväinen valintaansa. Lukio-opiskeluun verrattuna yliopisto-opinnot ovat lisänneet vapautta, mutta tuoneet myös lisää vastuuta.
– Opinnoissa on paljon ryhmissä työskentelyä, ja se on luonnollisesti haastavampaa mutta sitäkin mielenkiintoisempaa ja palkitsevampaa.
Hautala kertoo, että fuksivuonna opiskellaan perusteet kaikista aihepiireistä, esimerkiksi kansantaloustieteestä, laskentatoimesta, markkinoinnista ja liiketoiminnasta.
– Koulupäivät voivat venähtää yllättävän pitkiksi. Ensimmäiset tunnit saattavat alkaa jo kahdeksalta ja viimeiset päättyä illalla kuudelta.
Hautalan mukaan opiskelun parasta antia ovat mielenkiintoiset aihepiirit ja hyvin toteutetut kirjat ja prujut. Aineiston määrä on kuitenkin vaativaa, ja tentteihin luettava sivumäärä voi yllättää monet opiskelijat.
– Tenttiviikot saapuvat aivan liian nopeasti. Tuntuu, että periodit kuluvat todella vauhdikkaasti.
Fuksivastaavaksi jo ekana vuonna
Vapaa-aikoinaan Hautala harrastaa ystävien tapaamista, kalliokiipeilyä, kuntosalitreeniä ja lenkkeilyä, sekä käy talvisin laskettelemassa.
– Yliopistolla on pieni punttisali, se riittää minulle toistaiseksi ihan hyvin. Lähistöllä on kuntosali, johon olen ajatellut hommaavani salikortin. Ylioppilastalon kellarista löytyy jopa pieni kiipeilycave, jossa voi treenata kiipeilytekniikkaa. Lappeenrannassa on myös paljon luontoa ja hyviä ulkoilureittejä.
Hautala viettää aktiivista opiskelijaelämää.
– Minut valittiin juuri kauppatieteilijöiden ainejärjestön Enklaavin fuksivastaavaksi vuodelle 2009. Olen hommasta todella innoissani, sillä pääsen vaikuttamaan itse ainejärjestömme toimintaan ja suunnittelemaan syksyllä fuksiviikot muiden kiltojen fuksivastaavien kanssa, iloitsee Hautala.
– Opiskelijoilla on bileitä aivan posketon määrä, mutta myös yliopiston puitteissa järjestetään tapahtumia laidasta laitaan. Niiden mittakaava vaihtelee muutaman tunnin kestävästä laulu -tai saunaillasta koko päivän kestäviin tapahtumiin. Ja fuksiviikko sekä wappu kestävät molemmat kaksi viikkoa.
Hautala asuu Lappeenrannan keskustassa parin ystävänsä kanssa, mutta on lähiaikoina muuttamassa yliopiston kampuksella sijaitsevaan opiskelija-asuntoon.
– Viihdyn punttisalilla ja ruokalassa kouluajan ulkopuolellakin. On helppo kävellä muutama minuutti kouluun syömään sen sijaan, että alkaisi itse rakentamaan aterioita. Lisäksi suurin osa koulukavereista asuu kampuksella, jossa kaikki tapahtumatkin ovat, hän perustelee.
Ei mitään kiirettä
Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijalla ei näillä näkymillä ole kiire valmistua, sillä hän todennut opiskelijaelämän olevan sopiva olotila..
– Töitä ehtii tehdä vaikka koko lopun ikäänsä. Nyt haluan nauttia opiskelijaelämästä mahdollisimman pitkään, hän naurahtaa.
Kauppatieteiden maisteriksi valmistuttuaan Hautala haluaisi työtehtäviin joissa saisi hoitaa yritysten välisiä suhteita. Myös työskentely Euroopan ulkopuolelle kiinnostaa. Siinä näkisi maailmaa työn ohessa.
Teksti ja kuva: Anna-Liisa Pirhonen