
− Matematiikka on kieli, jolla kemiallisia ja fysikaalisia ilmiöitä kuvataan, ymmärretään ja hallitaan. Niinpä lukiossa kannattaa panostaa kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan, kun haluaa opiskelemaan kemiaa, kertoo professori Ilkka Turunen Lappeenrannan teknillisen yliopiston kemiantekniikan osastolta.
Lappeenrannassa pääaineekseen kemiassa voi valita prosessitekniikan, sovelletun kemian tai kuitu- ja paperitekniikan. Suosituin pääaine on prosessitekniikka, sivuaineina opiskelijat suosivat erotustekniikkaan ja prosessitekniikkaan liittyviä opintoja.
Opiskelu kestää 5-6 vuotta, ja valmistuttuaan kemiantekniikan diplomi-insinöörit ovat sijoittuneet hyvin työelämään. Työpaikat löytyvät pääosin kemianteollisuudesta, metallurgisesta teollisuudesta, puunjalostusteollisuudesta ja elintarviketeollisuudesta sekä Suomessa että ulkomailla.
− Teollisuus tarvitsee lähivuosina paljon uusia diplomi-insinöörejä, sillä Euroopassa on jo pula kemisti-insinööreistä, kertoo Turunen.
Turusen työtehtävät voidaan jakaa kolmeen osaan: tutkimukseen, opetukseen sekä hallinnollisiin tehtäviin. Niillä ei ole jyrkkiä rajoja, sillä esimerkiksi tutkimus toimii samalla tohtorikoulutuksena.
− Tehtäväkentän laajuuden takia delegointi on tärkeää. Laboratoriossani työskenteleekin useita jo tohtoreiksi valmistuneita tutkijoita, jotka auttavat opetuksessa ja tutkijanalkujen ohjauksessa.
Turusen tutkijakoulutettavat ovat kansainvälistä joukkoa. Seitsemästä tohtorikoulutettavasta kaksi on Suomesta, kaksi Iranista, kaksi Thaimaasta ja yksi Venäjältä. Perusopiskelijoiden joukko on yhtä kansainvälistä. Opiskelijoita on kaikista maaosista Etelämannerta lukuun ottamatta.
Pieni ja tehokas
− Yliopistomme on suhteellisen pieni. Siitä on paljon etua, sillä opiskelu ja toiminta pienessä yliopistossa on joustavaa ja tehokasta. Opiskelijat ja opettajat oppivat tuntemaan toisensa; se tekee opiskelun ohjauksen tehokkaaksi.
Opiskelijoista koulutetaan asiantuntijoita, jotka tekevät sujuvasti yhteistyötä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa. Tästä syytä opiskelussa kiinnitetään paljon huomiota yhteistyö- ja kommunikointitaitoihin.
− Opiskelun loppuvaiheessa pidetään kurssi, jossa eri alojen opiskelijat suunnittelevat yhdessä tuotantoprosessia. Mukana on myös opiskelijoita eri maista, joten samanaikaisesti saadaan tuntumaa sekä poikkitieteelliseen että monikulttuuriseen työskentelyyn. Lisäksi kanditutkintoon sisällytetään opintoja myös muista tekniikan alueista, ei pelkästä kemiantekniikasta.
− Mieti kemiantekniikkaa tulevana työkenttänäsi. Ala tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia kansainvälisessä ilmapiirissä. Tärkeintä on, että koet alan kiinnostavana. Olet tervetullut tutustumaan LUT Kemiaan. Olen valmis kertomaan alasta ja opiskelusta. Ota siis rohkeasti yhteyttä, kehottaa Turunen.
Teksti ja kuva: Anna-Liisa Pirhonen
> Takaisin Minä ja LUT -juttuihin