Tulosta

Tietojohtamisen ja informaatioverkostojen maisteriohjelma 


Tietojohtamisen ja informaatioverkostojen maisteriohjelma (Digitaalisen viestintätekniikan ja tietojohtamisen) koulutus aloitettiin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ensi kerran elokuussa 2000. Tähän mennessä opiskelemaan on valittu yli 730 aikuista, joista on valmistunut jo yli 325 kauppatieteiden maisteriksi tai diplomi-insinööriksi työelämän tarjoamiin uusiin haasteellisiin tehtäviin.

Syyskuussa 2012 alkavaan koulutusohjelmaan kauppatieteiden, tietotekniikan ja tuotantotalouden ohjelmille valitaan yhteensä noin 75 opiskelijaa. Opintojen alussa jokaiselle valitulle laaditaan aiempien opintojen pohjalta henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), joka siten toimii jokaisen omana ”karttana” opiskelun aikataulutuksessa ja toteutuksessa. Opinnot on mahdollista suorittaa myös työn ohessa. Opiskeluaika on joustavasti kolme-neljä vuotta, jonka aikana opiskelijat suorittavat joko diplomi-insinöörin tai kauppatieteiden maisterin tutkinnon.

Opetus tullee tapahtumaan suurimmaksi osaksi Lappeenrannassa intensiiviopetuksena perjantaisin ja lauantaisin, mutta keskellä viikkoakin voidaan järjestää intensiiviopetusta. Joitakin kurssikokonaisuuksia (mm. täydentäviä opintoja) tullaan aikatauluttamaan ja toteuttamaan yhdessä LUT:n Avoimen yliopiston kanssa, jolloin opiskelijoille tulee maksettavaksi ko. kurssimaksu. Tutkintorakenteeseen kuuluvia, TIMO-maisteriohjelman tai Avoimen yliopiston tuottamina kursseja voidaan luennoida myös kesäisin ja niitä voidaan toteuttaa myös muilla LUT:n toimipaikkakunnilla.
Ohjelman tentit järjestetään perjantaisin klo. 17:00 alkaen Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla

Opiskelukustannukset muodostuvat pääsääntöisesti materiaalihankinnoista, asumis- ja matkakustannuksista, avoimien yliopistojen kurssimaksuista sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksusta.  

Lisätietoja:
Terho Lassila (terho.lassila(at)lut.fi, puh. 040 727 82 97) tai Hanne Muhonen (hanne.muhonen(at)lut.fi, puh. 040 765 5920.

Lisätietoja hakemisesta Tietojohtamisen ja informaatioverkostojen maisteriohjelmaan