Tuotantotalous yhdistää monta eri tieteenalaa ja tarjoaa haasteita tuleville moniosaajille. Yritysten toiminnan ymmärtäminen, elinkeinoelämän kehittäminen, talouden analysointi ja teknologian hallitseminen ovat taitoja, joille on kysyntää kaikkialla teollisuudessa ja kaupan alalla.
Tuotantotalouden diplomi-insinööri hallitsee myös projektien suunnittelun ja ohjauksen. Hän kokoaa parhaat asiantuntijat yhteen ja johtaa laajoja kehityshankkeita myös kansainvälisissä yrityksissä.
Opiskeltavia asioita ovat muun muassa teknologiajohtaminen, sähköinen liiketoiminta, laatujohtaminen, yrityssuunnittelu, johdon tietosysteemit ja teollisuuden laskentatoimi. LUT Tuotantotalous on alansa suurin yliopistoyksikkö Pohjoismaissa ja tunnettu korkeatasoisesta koulutuksen kehittämisestä. Tuotantotalouden koulutusohjelma on saanut jo kolmasti valtakunnallisen "Yliopistokoulutuksen laatuyksikkö" -palkinnon.
Osaamisaloja Lappeenrannassa
- Teknologiajohtaminen
- Innovaatiojohtaminen
- Suorituskyvyn johtaminen sekä kustannustehokkuus
- Toimitusketjun johtaminen
- Venäjän sekä siirtymätalouksien liiketoimintaympäristö
- Kansainvälinen liiketoiminta
- Teollinen markkinointi
- Teknologiayrittäjyys
- Tietojohtaminen
Lisätietoja tuotantotalouden koulutusohjelman omilta sivuilta