Tulosta

LUT Energia suunnitteli sähköauto Evan moottorin  


Valmet Automotive on kehittänyt yhteistyössä suomalaisten alan johtavien toimijoiden kanssa sähköisen konseptiauto "Evan". Se on 2+2-paikkainen auto, jonka ajomatka yhdellä latauksella on 160 km ja nopeus 120 km/h. Auto esiteltiin Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä 2.3.2010.
 
Autosta haluttiin mahdollisimman kotimainen, ja siksi projektiin kutsuttiin toistakymmentä alan huippuosaajaa Suomessa. Yhteistyökumppaneina olivat muun muassa Fortum, Nokia, NAVTEQ, Vacon, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Metropolia ammattikorkeakoulu.

 

LUT:n sähkötekniikan tutkijat suunnittelivat auton moottorin, joka edustaa poikkeuksellista tekniikkaa. Auton moottorien sähkömagneettisen suunnittelun toteuttivat pääasiassa professori Juha Pyrhönen ja TkT Janne Nerg LUT Energian sähkötekniikasta.
 
Kyseessä on erikoista suoravetotekniikkaa edustava kestomagneettimoottorityyppi, jonka pitää pystyä sekä antamaan suuri lähtövääntö että pystyä myös kohtalaisen suureen nopeuteen. Valmetin sovelluksessa moottoreita on kaksi, kumpikin moottori vetää omaa takapyöräänsä vetoakselin välityksellä. Tekniikka on poikkeuksellinen, sillä tavallisesti autoissa pyritään kaikin keinoin minimoimaan sekä sähkömoottorien koko että hinta. LUT osallistui myös moottorien kokoamiseen. Vahvaa lappeenrantalaispanosta lisäsi AXCO Motors, joka valmisti koneiden osat.
 
LUT:ssakin laajasti tutkituilla taajuusmuuttajilla on olennainen rooli auton sähkökäytössä, sillä niitä käytetään hallitsemaan kaikkea auton akuston ja sähkömoottorien välistä energian siirtoa. Taajuusmuuttajien soveltuvuutta autokäyttöön hioivat LUT Energian sähkönkäyttötekniikan laboratorion koepenkissä mm. jatko-opiskelija Marko Rilla ja Metropolian Sami Ruotsalainen.
 
3.3.2010