Tulosta

Lappeenrannan teknillinen yliopisto vakinaistaa 55 työntekijää 

Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) vakinaistaa 55 työntekijää, jotka ovat aiemmin olleet määräaikaisissa virkasuhteissa. Vakinaistaminen liittyy LUT:n strategian virtaviivaistamiseen, jonka yksi osa on pyrkiminen vakinaisiin työsuhteisiin. Vakinaistetut tehtävät sijoittuvat eri puolille yliopistoa ja ovat pääosin tutkimus- ja tukipalvelutehtäviä.

LUT on myös siirtynyt kansainväliseen neliportaiseen tutkijanuraan, joka mahdollistaa selkeämmän akateemisen urapolun jatko-opinnoista aina professuureihin saakka. Tutkijauran määräaikaisuus on kirjoitettu yliopistolain perusteluihin. LUT:n määräaikaisten tutkijoiden työsuhteiden kestot ovat aiempaa pidempiä.

− Vakinaistamisissa ja aiempaa joustavammassa toiminnassa korostuu yliopiston asema itsenäisenä työnantajana entisen valtion tilivirastoaseman sijaan. Vakinaistamisten tavoitteena on entistäkin tyytyväisempi ja tiedeyhteisöön sitoutuneempi työntekijä, kertoo rehtori Ilkka Pöyhönen.

Lisätietoja: Rehtori Ilkka Pöyhönen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, puh. 040 571 8970, ilkka.poyhonen(at)lut.fi