Tulosta

Automaattinen silmänpohjakuvien tulkinta auttaa merkittävästi sokeritaudin havaitsemisessa ja hoidossa 

Tietotekniikalla voidaan saavuttaa terveydenhuollossa miljoonien säästöt

LEHDISTÖTIEDOTE  27.02.2009

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) tietotekniikan osaston johtamassa ImageRet-tutkimusprojektissa on kehitetty uusi ratkaisu diabeteksen aiheuttamien verkkokalvomuutosten havaitsemiseen silmänpohjassa. Menetelmä perustuu silmänpohjan uudenlaiseen kuvaamiseen ja kuvien automaattiseen tai silmälääkäriä avustavaan puoliautomaattiseen tulkintaan. Lisäksi on julkaistu aiempaa kehittyneempi asiantuntijatiedon sisältävä silmänpohjakuvatietokanta. Kehitettyjä ratkaisuja voidaan soveltaa myös muiden silmäsairauksien ja silmänpohjan muutosten havaitsemisessa.

ImageRet-tutkimusprojektia johtaa LUT:n professori Heikki Kälviäinen ja se on toteutettu yhteistyössä Kuopion yliopiston (KuY) silmätautien klinikan ja Joensuun yliopiston (JoY) väritutkimusryhmän kanssa. Tekniikasta on jätetty patenttihakemus. Jo julkaistun kuvatietokannan lisäksi kevään aikana julkaistaan maailman ensimmäinen diabeteksen aiheuttamiin silmänpohjamuutoksiin liittyvä, uuteen teknologiaan perustuva spektrikuvatietokanta. Tavanomaisessa seulonnassa potilaan silmänpohja kuvataan digitaalisesti, ja silmälääkäri tekee kuvien perusteella diagnoosin. Automaattisessa tulkinnassa kuvat analysoidaan vertaamalla silmänpohjakuvaa tilastolliseen malliin. Tämä perustuu silmänpohjakuviin merkittyyn asiantuntijatietoon.

Diabetes on nopeasti yleistyvä sairaus, jota arvion mukaan sairastaa noin puoli miljoonaa suomalaista, miltei puolet tietämättään. Diabetes jakautuu nuoruustyypin (tyyppi 1) ja aikuistyypin diabetekseen (tyyppi 2). Hoitamattomana pitkälle edennyt diabetes aiheuttaa liitännäissairauksia silmissä, munuaisissa, hermoissa sekä sydän- ja verenkiertoelimistössä. Tyypin 2 diabetes paljastuu potilaalle usein yllättäen esimerkiksi laboratoriokokeiden tai silmänpohjatutkimuksen perusteella. On arvioitukin noin 200 000 suomalaisen sairastavan sitä tietämättään.

Terveydenhuollon kustannusten rajoittamiseksi diabeetikot, samoin kuin silmäkomplikaatiot, tulisi löytää varhaisessa vaiheessa riskiryhmien järjestelmällisellä seulonnalla. Hankkeessa kehitetty uusi tekniikka säästää lääkärien työaikaa huomattavasti. Toistaiseksi silmänpohjakuvien seulonta tapahtuu diabeteslääkärien ja/tai silmälääkärien toimesta, mutta automaattisella seulonnalla esimerkiksi ikävuositarkastusten yhteydessä pystyttäisiin toteuttamaan huomattavasti kattavampia seulontoja. Toistaiseksi potilaskäyttöön soveltuvia automaattisia järjestelmiä ei kuitenkaan ole olemassa.

Imageret-projektissa kehitettyjä uusia ratkaisuja viedään käytäntöön yhteistyössä alan yritysten kanssa. Internetissä julkaistut silmänpohjan kuvatietokannat antavat tutkimusryhmille entistä paremmat mahdollisuudet jatkokehittää automaattisia tulkintamenetelmiä.

Lisätietoja:  

Professori Heikki Kälviäinen, puh. 040 5867552, Heikki.Kalviainen@lut.fi, LUT
Professori Hannu Uusitalo, puh. 0500 595232, Hannu.Uusitalo@uta.fi, KuY
Johtaja Markku Hauta-Kasari, puh. 050 4056231, Markku.Hauta-Kasari@ifc.joensuu.fi, JoY
ImageRet-projektin internet-sivu: http://www.it.lut.fi/project/imageret/