Tulosta

Tuulivoimaprofessuuri Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon 

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) tekninen tiedekunta nimittää professori Olli Pyrhösen tuulivoimateknologian professoriksi. Uusiutuvien energiatekniikoiden opetus ja tutkimus kuuluvat tiedekunnan painopisteisiin, ja professuuri vahvistaa edelleen energiatekniikan osaamisalaa yliopistossa.

TkT Olli Pyrhönen on valmistunut Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta 1990 sähkötekniikan diplomi-insinööriksi. Valmistumisensa jälkeen Pyrhönen työskenteli ABB Drives Oy:n Helsingin tuotekehitysosastolla taajuusmuuttajien tuotekehitystehtävissä. Pyrhönen väitteli 1998 tohtoriksi kotiyliopistostaan. Hänen väitöskirjansa käsitteli sähkökoneiden säätötekniikkaa. Väitöskirjan valmistuttua Pyrhönen työskenteli LUT:ssa sovelletun säätötekniikan professorin virassa vuoteen 2007 asti. Viime vuodet hän on työskennellyt tuulivoiman sähkökäyttöjä valmistavan The Switch Oy:n teknologiajohtajana, josta tehtävästä hän siirtyi tuulivoimaprofessuuriin maaliskuusta 2010 alkaen.

Euroopan Unionin tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian osuus koko energiantuotannosta 20 prosentin tasolle vuoteen 2020 mennessä. Suomessa tämä edellyttää panostamista uusiutuvan energian eri tuotantomuotojen käyttöönottoon. Merkittävimmän uusiutuvan energian potentiaalin Suomessa tarjoavat tuulivoima ja bioenergia. Vuonna 2010 alussa Suomen tuulivoimakapasiteetti oli 147 MW, kun esimerkiksi Itävallassa vastaava kapasiteetti oli 995 MW, Ruotsissa 1021 MW ja Saksassa 25 030 MW. Saksa onkin kapasiteetiltaan Euroopan johtava tuulivoimamaa. Sen sijaan Suomi on tuulivoiman hyödyntämisessä merkittävästi jäljessä useista Euroopan valtioista huolimatta siitä, että Suomessa toimii joukko merkittäviä tuulivoimakomponentteja valmistavia yrityksiä. Tuulivoimateknologian professuurin eräänä tavoitteena on osaltaan tukea myös kansallisia pyrkimyksiä tuulivoimateknologian kannattavassa käyttöönotossa.

Tuulivoimateknologia on monitieteinen kokonaisuus, jossa keskeisiä osaamisaloja ovat muun muassa sähkömekaaninen energianmuunto, turbiinitekniikka, tuulivoimaloiden konstruktiotekniikka, tuulivoiman integroiminen sähköverkkoihin sekä tuuli- ja ympäristöolosuhteiden tutkimus. LUT:n tuulivoimateknologian professuurin keskeisenä tavoitteena on rakentaa osaamisverkosto, jossa yhdistämällä eri osa-alueiden asiantuntijoiden ja tutkimuslaitosten osaamista kyetään vahvistamaan alan tutkimusta ja siten luomaan uutta merkittävää tutkimustietoa ja teknologiaa. Tuulivoimateknologian kokonaiskentässä Pyrhösen oma opetus- ja tutkimusala painottuu tuulivoiman sähkömekaaniseen energianmuuntoon, tuulivoimalan säätötekniikkaan, sähköverkkoliityntään sekä sähkökäyttöjen laitetekniikkaan.

Lisätietoja:
Professori Olli Pyrhönen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, puh. 040 516 6411, olli.pyrhonen(at)lut.fi