Tulosta

Tutkimuksesta liiketoimintaa 


TULI - ohjelma

 

Tekesin TULI – Tutkimuksesta liiketoimintaa –ohjelma on käynnistynyt vuosille 2008-2014. Ohjelma auttaa teknologiansiirrossa ja tutkimustulosten kaupallistamisessa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

TULI-ohjelman tavoitteena on:

  • vahvistaa Suomen osaamista julkisesti rahoitetun tutkimuksen tulosten teknologiansiirrossa ja varhaisen vaiheen kaupallistamisessa
  • luoda uudenlaista kaupallistamista ja yrittäjyyttä edistävää kulttuuria tutkimusympäristöihin
  • lisätä yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten innovaatiopalveluiden osaamista ja resursseja
  • hyödyntää ja kaupallistaa tutkimustuloksia pitkäjänteisesti

LUT toimii osana Etelä-Suomen InnoTuli -konsortiota. InnoTuli-ohjelmaa toteuttavat LUT:n lisäksi Aalto-yliopisto, Svenska handelshögskolan ja Sibelius-Akatemia. Ohjelman vastuullisena johtajana LUT:n osalta toimii vararehtori, prof. Veli-Matti Virolainen.

TULI-ohjelmassa tarjotaan innovaatioaihioille arviointi- ja kehittämispalveluja. Esiarviointivaiheessa voidaan käyttää enintään 5000 euroa ostopalveluihin innovaatioaihiota kohden. Arviointivaiheessa tehdään tarkemmat markkinoiden, teknologian ja liikeidean kilpailukyvyn arvioinnit, selvitetään immateriaalioikeuksien tilanne ja käynnistetään suojaus, sekä arvioidaan kilpailevia ratkaisuja. Arviointivaiheessa rahoitusta voidaan käyttää ostopalveluihin enintään 20.000 € hanketta kohden. Edelleen jalostusvaiheessa voidaan hankkeelle ostaa lisäselvityksiä enintään 30.000 €:n arvosta.  

TULI-Toimintamalli

Ensiarviointi – uutuustutkimus ja alustava markkina-/kilpailija-analyysi, innovaatioasiamies tai Tuli-projektipäällikkö teettää

Arviointi – teknologia- tai markkinaselvitykset, liiketoimintapotentiaalin arviointi, projektiryhmä päättää tilaamisesta

Jalostusvaihe – jos selvitykset osoittavat idealla olevan potentiaalia, niin voidaan rahoittaa esimerkiksi liiketoimintasuunnitelmien ja muiden lisäselvitysten tekoa. Projektiryhmä päättää tilaamisesta


 Willi-idea liikeideakilpailu