
Ptrofessori Joni Kämäräinen työskentelee Lappeenrannan teknillisen yliopiston teknistaloudellisen tiedekunnan tietotekniikan osastolla.
Professori Joni Kämäräisellä on palava into tutkimuksen tekemiseen. Konenäköä ja hahmontunnistusta tietojenkäsittelytekniikan osastolla tutkivan ja kehittävän miehen esikuvana on kaksi kertaa Nobel-palkinnon saanut fyysikko Marie Curie.
– Ilman sisäistä paloa ei tutkimustyössä voi menestyä, sillä tämä on kutsumusammatti. Marie Curie uhrasi tutkimukselle elämänsä ja saavutti huimia tuloksia. Niin pitkälle pääsee vain äärettömällä nöyryydellä ja kovalla työllä, Kämäräinen kuvailee.
– Kiinnostuin tietojenkäsittelytieteestä, joka vielä 1990-luvun alussa oli mystistä salatiedettä. Juuri kukaan ei tiennyt siitä mitään.
Kämäräinen aloitti opinnot Lappeenrannassa vuonna 1994. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1999 ja tekniikan tohtoriksi neljä vuotta myöhemmin. Hänen väitöskirjansa aiheena oli piirreirrotus Gabor-suotimilla, eli miten kuvasta löydetään esimerkiksi ihmiskasvot käyttämällä matemaattisia työkaluja.
– Gabor-suotimet ovat matemaattinen malli ihmisen näköjärjestelmän solukolle. Jos solukko toimii ihmisen päässä niin toimisiko se tietokoneessakin? Gabor-suotimen avulla kone siis opetetaan näkemään, selvittää Kämäräinen.
Konenäön klassinen ongelma
–Tutkin konenäön klassista ongelmaa: miten konenäöllä pystyttäisiin ratkaisemaan asiat yhtä hyvin kuin ihmissilmällä. Konenäköhän häviää ihmissilmälle mennen tullen, hän huokaisee.
Kämäräisen mukaan konenäössä eletään nyt murroksen aikaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on tapahtunut läpimurtoja, joita pidettiin mahdottomina. Tutkijana hän on äärettömän kiitollinen siitä, että on saanut ohjattavakseen todella lahjakkaita ja motivoituneita jatko-opiskelijoita.
– He tulevat kantamaan soihtua vuorollaan ja siis ainakin tietotekniikan tutkimuksen tulevaisuus näyttää valoisalta.
Hänen lopullinen tavoitteensa on ihmisen kaltainen robotti, jolla on keinotekoinen ihmistä vastaava näköjärjestelmä.
- Kun saan rakennettua yhtä hyvin toimivan näköjärjestelmän kuin Terminator I -elokuvassa esiintyvällä robotilla, niin siirryn eläkkeelle. Silloin olen päässyt niin pitkälle kuin ylipäätään on mahdollista.
Teksti ja kuva: Anna-Liisa Pirhonen