Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikössä käydään organisaatioiden ongelmakohtiin käsiksi uusin keinoin; teatterisession avulla. Näyttelijät esittävät kohtauksia lavalla ja ongelmat saadaan näkyviksi tarinoiden avulla. Symbolinen esitys auttaa asioiden käsittelyä, ja tarjoaa foorumin moninäkökulmaiseen tarkasteluun, jossa äänensä saavat kuuluville kaikki osapuolet.
Huhtikuun puolivälissä kehitysvammapalveluiden ja perusterveydenhuollon yhteistyötä kehitettiin mielekkäämpään ja tasa-arvoisempaan suuntaan Hollolassa järjestetyssä teatterisessiossa. LUT:n tutkija Anne Pässilä, projektisuunnittelijat Minna Partanen ja Virpi Koskela sekä
ja iso joukko muita esityksen valmisteluun osallistuneita olivat tehneet ison pohjatyön ennen sessiota. He olivat haastatelleet kehitysvammaisia ja heidän omaisiaan sekä työntekijöitä perusterveydenhuollosta ja kehitysvammapalveluista.
Kertomuksista oli kirjoitettu näytelmän kohtauksia, jotka organisaatioteatterin näyttelijät esittivät teatterin lavalla. Jokaisen kohtauksen jälkeen yleisö, noin sata sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista, pohti ryhmätöissä ratkaisuja näyttelijöiden esittämiin solmukohtiin.
Esitys alkoi, lava pimeni, haitari soi haikeasti pimeässä ja Minna Partanen julisti tyrmäyskiellon. Kaikille osallistujille luotiin alter ego, joka on avoin uusille vaikutteille. Tarina lähti liikkeelle kehitysvammaisen lapsen syntymästä, ja jatkui lapsen eri elämänvaiheiden kautta siihen, kun nuori muuttaa omilleen palveluasuntoon. Matkan varrella kehitysvammainen ja hänen hoitajansa törmäävät erilaisiin ongelmiin, pelkoihin ja pettymyksiin.
Näytelmän avulla työntekijöiden on helppo nähdä mitä kehitettävää terveydenhuollon ja kehitysvammaisten välisessä kanssakäymisessä on. Teatterisession keinot nähdään pehmeänä ja rikastuttavana tapana käydä läpi vaikeita asioita. Se näyttää, miten pienillä asioilla voi vaikuttaa työhönsä ja miten sen keinoin voidaan ymmärtää toisen työtä uudesta näkökulmasta.
Teatterisession järjestäjinä toimivat LUT Lahti School of Innovation yhteistyössä Oiva- ja Aava –peruspalvelukeskusten kanssa. Järjestelyihin osallistui koulutuskeskus Salpaus ja Ville Gröönroosin audiovisuaalisen viestinnän oppilaita, jotka kuvasivat kohtaukset. Nauhoituksia käytetään tutkimus- ja kehittämistarkoituksiin. Tutkija Anne Pässilä tekee parhaillaan väitöskirjaa organisaatioteatterin hyödyntämisestä.
Teksti ja kuva: Anna-Liisa Pirhonen