Professori Henry Lindell hoitaa Suomen ainoaa pakkaustekniikkaan keskittyvää professuuria Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.
Elintarvikepakkauksen matka metsästä kuluttajan pöydälle on pitkä. Ketjussa on mukana materiaalin valmistajia, pakkauksen suunnittelijoita ja valmistajia, pakkauksen täyttäjä, jakeluketju ja loppukäyttäjä. Eikä matka katkea vielä tähänkään. Kun pakkaus on täyttänyt tehtävänsä on siitä päästävä eroon.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston kansainvälinen New Packaging Solutions - koulutusohjelma kattaa pakkaussektorin kaikki osa-alueet: pakkausmateriaalit, paperin ja kartongin jatkojalostuksen, painotekniikan, pakkausten valmistuksen, pakkauskoneet ja –linjat sekä pakkaamiseen vaikuttavat ja sitä ohjaavat tekijät. Koulutusohjelma käynnistyi vuonna 2006, ja ensimmäiset kaksi diplomi-insinööriä valmistuivat vuoden 2008 lopulla.
Uutta liiketoimintaa metsäteollisuuteen
Lappeenranta sijaitsee Euroopan suurimman metsäteollisuuskeskittymän ytimessä. Suomen metsä- ja puunjalostusteollisuus ovat nyt murroksessa, ja tarvitaan uusia keinoja metsäteollisuuden kannattavuuden ja jalostusasteeseen nostamiseen. Tulevaisuudessa pakkaustekniikka ja kuitupohjaisten kartonkipakkausten valmistus tulee olemaan yksi metsäteollisuuden keskeisistä alueista.
− Pakkaustekniikan koulutusohjelman tarkoituksen on luoda uutta osaamista metsäteollisuudella ja luoda pk-alan yrityksiä, jotka ovat keskittyneet pakkaustekniikkaan. Nyt Suomesta puuttuu lähes kokonaan pakkausalaan liittyvä pk-teollisuus, selvittää pakkaustekniikan professori Henry Lindell Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Hän hoitaa Suomen ainoaa pakkaustekniikkaan keskittyvää professuuria.
Tulevaisuudessa pakkaustekniikan pk-yritykset toimisivat Lindellin mukaan metsäyhtiöiden jatkojalostajina brändinomistajille, kauppaketjuille tai kaupoille. Yrityksillä olisi pienikokoisia mukautuvia koneita, joilla tuotettaisiin pieniä sarjoja. Pienen sarjan pakkauksiin on helppo lisätä älyä ja muokata tuote eri asiakkaiden tarpeisiin.
Lappeenrannassa pakkaustekniikkaan liittyvä tutkimus keskittyykin tulevaisuuden joustavien pakkauslinjojen kehittämiseen ja valmistamiseen. Kehitystyössä kartonkiaihio tai kartonkirata voidaan joustavasti muokata vuoaksi ja lisätä siihen toimivia ominaisuuksia kuten helposti avattava ja suljettava kansi.
Esimerkkinä uudenlaisesta elintarvikepakkauksesta Lindell mainitsee lihapakkauksen, johon on lisätty passiivinen sensori; bioindikaattoriliuska. Liuska muuttaa väriään olosuhteiden muuttuessa. Jos pakattu elintarvike pilaantuu, muuttaa liuskan väri. Muutos voidaan rekisteröidä sähköisesti ja pakkaus viestii joko ihmiselle tai jollekin sähköiselle laitteelle olevansa pilaantunut.
Pakkaukseen voi myös lisätä koodi, joka voidaan lukea kamerakännykällä. Lisätietoja tuotteesta saadaan lähettämällä koodi tiettyyn web-osoitteeseen, josta saadaan informaatiota takaisin kännykkään. Lindell muistuttaa, että tarvittava tekniikka on jo olemassa, sillä Suomessa olevista kännyköistä puolet on varustettu kameroilla.
Pakkaus energiaksi
Hiilijalanjälki on tuotteen koko sen elinkaaren aikana aiheuttama hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen kuormitus ympäristöön. Fossiilisista materiaaleista tehdyn pakkauksen hiilijalanjälki on epäedullinen, ja kuitupakkauksella jalanjälki on parhaimmillaan neutraali. Se tarkoittaa sitä, että pakkauksen käyttö ei jarruta eikä nopeuta kasvihuoneilmiötä.
Kartonkipakkaukset voidaan käytön jälkeen kierrättää tai käyttää energiaksi.
− Jos kartonkipakkaukseen on lisätty elektroniikkaa, esimerkiksi paristo, niin ongelmana on pakkauksen kierrättäminen turvallisesti, pohtii Lindell.
Hyvä pakkaus pienentää hiilidioksidipäästöjä myös välillisesti. Hyvä pakkaus säästää ruokaa. Kuinka paljon ruokaa pilaantuisi, jos sitä ei pakattaisi hyvin, Lindell kysyy.
Teksti ja kuva: Anna-Liisa Pirhonen