Tulosta

Kansainvälinen harjoittelija tai lopputyöntekijä LUT:lta 


Kansainvälisiä osaajia

Kiinnostaako yritystänne kansainvälistyminen tai etsittekö kansainvälistä osaajaa? Yrityksessä työskentelevä ulkomaalainen harjoittelija, projekti- tai lopputyöntekijä on kansainvälistymistä käytännössä.

Kansainvälinen harjoittelija voi olla korvaamaton apu tehtäessä esimerkiksi markkinatutkimusta harjoittelijalle tutulla kulttuurialueella tai luotaessa kontakteja uusille, kansainvälisille markkinoille. Harjoittelijan tai lopputyöntekijän kautta työpaikalla syntyy elävä kontakti uuteen ja erilaiseen kulttuuriin ja henkilökunnan kielitaito kohentuu, kun vierasta kieltä käytetään päivittäin aidoissa työelämän tilanteissa.

CIMO: Kokemuksia kansainvälisistä harjoittelijoista

LUT:n kansainväliset opiskelijat - kätevä linkki kansainvälisyyteen

Lappeenrannan teknillisen yliopiston useissa englanninkielisissä maisteriohjelmissa opiskelee runsain määrin kansainvälisiä opiskelijoita kaikkialta maailmasta. Näillä opiskelijoilla on jo ennen LUT:ssa alkavia opintojaan takanaan vähintään alempi korkeakoulututkinto ja LUT:n englanninkielisissä maisteriohjelmissa he suorittavat opintonsa loppuun ylempään korkeakoulututkintoon saakka.

Kansainvälinen opiskelija on usein korvaamaton apu tehtäessä esimerkiksi markkinatutkimusta opiskelijalle tutulla kulttuurialueella tai luotaessa kontakteja uusille, kansainvälisille markkinoille. Kansainvälisen opiskelijan - harjoittelijan tai lopputyöntekijän - kautta työpaikalla syntyy elävä kontakti uuteen ja erilaiseen kulttuuriin ja henkilökunnan kielitaito kohentuu, kun vierasta kieltä käytetään päivittäin aidoissa työelämän tilanteissa.

LUT:n englanninkieliset maisteriohjelmat

Englanninkielisten maisteriohjelmien opiskelijat ovat motivoituneita tekemään sekä osa- että kokoaikaista työtä joko opintojensa ohessa ja/tai lomakausiensa aikana. Näillä opiskelijoilla on oikeus tehdä lukukausien aikana osa-aikaista työtä 25 tuntia viikossa ja kokoaikaisesti he voivat työskennellä opintojensa loma-aikoina. Myös kansainvälisten opiskelijoiden tutkintoon kuuluu diplomityö, jonka suhteen heidän tietotaitonsa on tarvittaessa yritysten käytettävissä. Useimmat näistä maisteriopiskelijoista ovat erittäin kiinnostuneita jäämään työskentelemään Suomeen myös valmistumisensa jälkeen.

Kansainvälisten maisteriopiskelijoiden lisäksi LUT:lla on jatkuvasti kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita, joista monet ovat kiinnostuneita työskentelemään Suomessa vaihto-oppilasjaksonsa päätteeksi vaikkapa kesätöiden merkeissä. 

Työskentelykielenä englanti 

Suurin osa LUT:n kansainvälisistä maisteriopiskelijoista opiskelee suomen kielen peruskursseilla, mutta suomen kielen opinnot eivät välttämättä riitä kielen käyttämiseen kuitenkaan työskentelykielenä. Ulkomaisten opiskelijoiden työskentelykielenä on englanti, jota he käyttävät niin opiskeluissaan kuin päivittäisten asioiden hoidossakin.

Miten kansainvälistä harjoittelijaa tai lopputyöntekijää haetaan?

Harjoittelijan hakeminen on helppoa: yritys jättää englanninkielisen paikkatarjouksen sähköpostitse osoitteeseen careerservices@lut.fi , jonka jälkeen paikkatarjouksesta kiinnostuneet hakijat ottavat yhteyttä suoraan työnantajaan paikkatarjouksessa annettujen ohjeiden mukaisesti.