Tulosta

Muuttoilmoitukset 


Tilapäinen muuttoilmoitus maistraattiin

Laki velvoittaa tekemään tilapäisen muuttoilmoituksen aina, kun oleskelu ulkomailla ylittää kolme kuukautta. Kun osoitetiedot ovat väestötietojärjestelmässä ajan tasalla, ulkomailla asuva varmistaa esimerkiksi vaalien yhteydessä lähetettävän äänioikeusilmoituksen saamisen.

Kun vakituinen osoite ja kotikunta Suomessa ei vaihdu, muuttoilmoituksesta rastitetaan kohta "Tilapäinen muutto". Lomakkeeseen tulee merkitä myös tilapäisen muuton alkamispäivä sekä arvioitu päättymispäivä. Lisäksi lomakkeeseen tulee antaa tilapäisen muuton lisätiedot (esim. enintään yhden vuoden kestävä työtehtävä, opiskelu tai asuminen ulkomailla).

Muuttoilmoituslomake lähetetään allekirjoitettuna siihen maistraattiin tai palveluyksikköön, jonka alueelta Suomesta ulkomaille muutat.

Muuttoilmoituksen tekeminen

Muuttoilmoitus kohdemaassa

Muuttoilmoitus kohdemaassa tehdään noin viikon kuluessa maahan saapumisesta. Muutto- tai saapumisilmoitus tehdään yleensä paikalliselle postilaitokselle tai rekisteröintiviranomaiselle.

Takaisin