Tulosta

Väitöskirjan esitarkastus 


Esitarkastus on väitöskirjan tarkastusprosessin keskeisin osa. Käsikirjoituksen on oltava viimeistelty sisällön ja ulkoasun suhteen, esimerkiksi kielentarkastus suositellaan suoretettavaksi ennen käsikirjoituksen jättämistä. Periaatteena on, että työtä ehdotetaan esitarkastukseen, kun se on työn tekijän ja ohjaajan mielestä valmis. Esitarkastus ei ole ohjausprosessi, vaikka sen aikana työn tekijä yleensä saakin paljon arvokkaita kommentteja ja kehitysehdotuksia työhönsä liittyen.

Työn ohjaaja toimittaa esityksen väitöskirjatyön esitarkastajista tiedekuntaneuvoston kokousta varten. Esitarkastajista ilmoitetaan; nimi, asema, organisaatio, yhteystiedot sekä lyhyt kuvaus taustasta ja osaamisalueesta.

Kysyessään esitarkastajien suostumusta tehtävään työn ohjaajan on hyvä samalla keskustella heidän kanssaan myös tarkastuksen aikataulusta. Tavoitteena on, että tarkastuksen maksimikesto on kaksi kuukautta, jos työhön ei vaadita merkittäviä muutoksia. On hyvä, jos esitarkastajat saadaan sitoutumaan jo suostumusvaiheessa selkeästi määriteltyyn aikatauluun työskentelyssään.

Kun tiedekuntaneuvoston on nimennyt työlle esitarkastajat, toimitetaan esitarkastajille:
  • virallinen ilmoitus päätöksestä
  • esitarkastus- ja väitösprosessin yleiset ohjeet
  • lomakkeet tarkastuspalkkion maksatusta varten

Esitarkastajien valinnan jälkeen työn ohjaaja tai väitöstyön tekijä lähettävät käsikirjoituksen esitarkastajille. Viimeistään tässä vaiheessa työn tekijänkin on hyvä "ilmoittautua" esitarkastajille ja sopia heidän kanssaan esitarkastuksen käytännön toimista (yhteystiedot, mahdolliset neuvonpidot, korjausehdotusten läpikäynti, aikataulu, lomat yms.).

Esitarkastuslausunnot (noin 2-3 sivua) toimitetaan tutkimus- ja innovaatiopalveluihin huoneeseen 1535. Saamiensa esitarkastuslausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto päättää väittelyluvan myöntämisestä.

Esitarkastuspalkkiot maksaa työn tuloksekseen saava tiedekunta.

Väitöskirjan esitarkastajien ja vastaväittäjien valintaperiaatteet

Ohjeita väitöskirjan esitarkastajille ja vastaväittäjille