1. Mitä on Pohjoinen ulottuvuus?
2. Missä on Pohjoinen ulottuvuus?
3. Mitä sektoreita PU käsittää?
4. Miten PU rahoitetaan?
5. Pohjoinen ulottuvuus ja NORDI
6. Mitkä ovat Pohjoisen ulottuvuuden konkreettisia projekteja?
1. Mitä on Pohjoinen ulottuvuus?
Pohjoisen ulottuvuuden (PU:n) osapuolet ovat Euroopan unioni, Venäjä, Norja ja Islanti. Yhdysvallat ja Kanada ovat tarkkailijamaita. PU:n tavoitteena on tukea kestävää kehitystä, vakautta, vaurautta ja turvallisuutta Euroopan pohjoisilla alueilla.
2. Missä on Pohjoinen ulottuvuus?
Pohjoinen ulottuvuus käsittää laajan maantieteellisen alueen, joka ulottuu arktisilta alueilta Itämeren etelärannikolle, ja itä-länsi suunnassa Luoteis-Venäjästä Islantiin ja Grönlantiin. PU keskittyy yhä enenevissä määrin Luoteis-Venäjään, suurimpaan PU:n politiikan käsittämään yksittäiseen alueeseen, jonka erikoishaasteet vaikuttavat myös muihin Pohjoisen ulottuvuuden kumppaneihin. Itämeri, Kaliningrad sekä arktiset alueet (mukaan lukien Barentsin alue) ovat etusijalla Pohjoisen ulottuvuuden politiikassa. Pohjoisen ulottuvuuden politiikka on vastedes PU:n kumppaneiden yhteinen projekti ja sen odotetaan lisäävän Pohjois-Euroopan yhtenäisyyttä.
3. Mitä sektoreita PU käsittää?
Pohjoinen ulottuvuus toimii eri sektoreilla mm. energian, liikenteen, ympäristön, ydinturvallisuuden, oikeus- ja sisäasioiden, järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan, terveydenhuollon, kaupan ja investointien edistämisen, rajat ylittävän yhteistyön, informaatioteknologian sekä tieteen ja tutkimuksen aloilla.
4. Miten PU rahoitetaan?
Pohjoisen ulottuvuuden rahoitus tulee useista eri lähteistä, jotka ovat mm. yksittäiset maat, Interreg, Tacis, kansainväliset rahoituslaitokset (esim. EBRD, EIB, NIB) ja yksityinen sektori. Ympäristökumppanuus sekä Sosiaali- ja terveyskumppanuus ovat Pohjoisen ulottuvuuden tärkeimpiä ja konkreettisimpia saavutuksia. Kaikki osallistujamaat ovat niissä tasavertaisia kumppaneita ja osallistuvat myös rahoitukseen.
5. Pohjoinen ulottuvuus ja NORDI
Pohjoisen ulottuvuuden suuntaviivat tukevat erinomaisesti NORDIn toimintaa niin maantieteellisen painopisteensä kuin toiminnallisen fokuksensakin puolesta. Pohjoisen ulottuvuuden toiminta tieteen ja tutkimuksen aloilla tukee NORDIn tavoitteita. PU:n toiminnallisista kokonaisuuksista erityisesti talouskehitykseen, logistiikkaan ja ICT-alaan liittyvä yhteistyö, sekä ympäristötekniikka ja energiatehokkuus kuuluvat myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston vahvuusalueisiin.
6. Mitkä ovat Pohjoisen ulottuvuuden konkreettisia projekteja?
Pohjoisen ulottuvuuden tietojärjestelmän (Northern Dimension Information System, 2006) mukaan vuoden 2006 lopulla reilut 500 projektia oli joko toteutettu, parhaillaan toteutetaan tai suunnitellaan toteutettavaksi Pohjoisen ulottuvuuden sateenvarjon alla. Rahallisesti yli 85 % Pohjoisen ulottuvuuden tietojärjestelmään sisältyvistä projekteista (arvoltaan 1,1 miljardia euroa), on toteutettu ympäristö, ydinturvallisuus ja luonnonvarat –painopistealueella. Tähän ei sisälly Pietarin Lounaisen vedenpuhdistamon projekti, jonka hinta oli 194 miljoonaa euroa.
Kuitenkin vain neljännes projektien lukumäärästä on ollut suunnattu ympäristö, ydinturvallisuus ja luonnonvarat –painopistealueelle, joka on yksi viidestä Pohjoisen ulottuvuuden v. 2004-2006 toimintasuunnitelman pääalueista. Lukumäärältään lähes 75 %:a projekteista ovat muilla painopistealueilla: inhimilliset voimavarat, koulutus, tieteellinen tutkimus ja kansanterveys (35 %), rajat ylittävä yhteistyö (19 %), talous, liiketoiminta ja infrastruktuuri (16 %), sekä oikeus- ja sisäasiat (4 %).
Projektit Pohjoisen ulottuvuuden v. 2004–2006 toimintasuunnitelman pääalueilla
| |
|
Projektien kustannusten minimien summa, 1000 € *) |
Pääalue |
Projektien määrä |
Toteutettiin |
Meneillään |
Valmisteilla |
Yhteensä |
|
Ympäristö, ydinturvallisuus ja luonnonvarat |
128 |
17 771 |
244 694 |
840 779 |
1 103 244 |
| Inhimilliset voimavarat, koulutus, tieteellinen tutkimus ja kansanterveys |
178 |
13 148 |
53 317 |
6 976 |
73 441 |
| Talous, liiketoiminta ja infrastruktuuri |
80 |
4 121 |
57 051 |
1 440 |
62 612 |
| Rajat ylittävä yhteistyö |
98 |
7 298 |
18 227 |
4 625 |
30 151 |
| Oikeus- ja sisäasiat |
20 |
.. |
5 015 |
1 230 |
6 245 |
| YHTEENSÄ |
504 |
42 338 |
378 305 |
855 051 |
1 275 693 |
*) Laskettiin käyttäen lähteenä Northern Dimension Information System (2006).
Euroopan komission ylläpitämä Pohjoisen ulottuvuuden tietojärjestelmä (2004-2007) on tiedonjakelun kanava PU:n alueella projektien kehittämisen parissa toimivien partnerien välillä. Projektitietojen kokoamisella yhteen dokumenttiin pyritään välttämään päällekkäisyyksiä. Tietojärjestelmästä löytyvät projektien perustiedot ja projekteista vastaavien tahojen yhteystiedot.
Lähteet: Ulkoministeriö; Euroopan komissio; Northern Dimension Information System
Lisätietoa Pohjoisesta ulottuvuudesta linkit-sivulla.