Hankkeen tavoitteena on luoda Pohjoisen Ulottuvuuden alueen yliopistojen ja jo olemassa olevien tutkimuskonsortioiden välisellä yhteistyöllä toimintakonsepti korkealaatuiselle kansainväliselle tutkimusyhteistyölle.
Pohjoisen ulottuvuuden instituutin konseptin kehittäminen
Yhteyshenkilöt LUT:ssa:
- Johtaja, professori Jukka-Pekka Bergman
- Projektipäällikkö Tiina Jauhiainen
Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Pietarin valtion yliopiston vetovastuulla toteutetaan vuoden 2009 aikana yhteishanke, jonka luodaan toimintakonsepti Pohjoisen ulottuvuuden instituutille. Suomen ulkoasiainministeriö on myöntänyt hankkeelle kehittämisrahoitusta lähialuevaroista. Hankkeen ensivaiheissa on käyty neuvotteluja erityisesti pohjoismaisten ja Baltian maiden yliopistojen ja olemassa olevien konsortioiden kanssa ja muodostettu hankkeen kehittämisryhmä.
Pohjoisen ulottuvuuden instituutin tutkimusalueet kattavat kaikki Pohjoisen ulottuvuuden politiikan keskeiset sektorit:
-
liikenne ja logistiikka
-
energia ja ympäristö
-
terveydenhuolto
-
kulttuuri ja koulutus
Projektin tuloksena valmisteltavan toimintakonseptiin perustuen instituutin päätavoitteena on, että kukin verkostoon osallistuva yliopisto ja tutkimuslaitos tuovat monitieteiseen tutkimukseen oman asiantuntemuksensa. Pohjoisen ulottuvuuden instituutti mahdollistaa korkeatasoisen tieteellisen tutkimustyön lisäksi tutkimusyhteistyössä laadittavien ajankohtaisten analyysien ja raporttien saattamisen myös julkisen hallinnon käyttöön. Instituutti edesauttaa yliopistojen, tutkimusinstituuttien ja jo olemassa olevien akateemisten tutkimusverkostojen tavoitteiden ja toimintojen yhdistämistä Pohjoisen ulottuvuuden politiikan mukaisesti.
Moscow_presentation_28092009_TJ.pdf