Tulosta

Tekniikan taitajia ja tutkimusta 


Teknillisen tiedekunnan toiminnan painopistealueita ovat metsäteollisuus, metalliteollisuus ja energiateknologia. Tutkimus- ja palvelutoiminta pohjautuu poikkitieteelliseen lähestymistapaan. Tiedekunnassa on korkeatasoista, osin kansainvälistäkin kärkitasoa edustavaa osaamista monilla tekniikan aloilla.

Kansainvälisyys näkyy voimakkaasti sekä tutkimuksessa että opetuksessa. Tiedekunta on vahvasti mukana kansainvälisillä foorumeilla niin tutkimustulosten esittämisessä kuin tutkimuksen koordinoimisessa ja suuntaamisessakin. Venäjä-osaamista kehitetään ja yhteistyötä tiivistetään tutkimuksen sekä opetuksen sektoreilla. Opiskelijoita valmennetaan työskentelemään kansainvälisissä, monitieteisissä ja monikulttuurisissa ympäristöissä tarjoamalla heille lukuisia kansainvälisiä maisteriohjelmia sekä opiskelijavaihtomahdollisuuksia.