Tulosta

Riikka, pHuksi (1. vuosikurssi) 


Elikkäs, olen 19-vuotias tyttönen tuolta korvesta Lieksasta (ja juu, se on siellä Joensuun lähettyvillä). Ylioppilaaksi kirjoitin keväällä 2008 ihan kohtuullisin arvosanoin ja hain lappeen Rannan lisäksi Joensuun yliopistoon lukemaan kemistiksi sekä ammattikorkeaan tradenomiksi. Kokeilumielessä päätin myös hakea Kuopion yliopistoon farmaseutiksi. Kaikkiin muihin kouluihin paitsi Kuopioon olisivat minut välttämättä halunneet.

lappeen Ranta oli oikeastaan aika tuntematon kaupunki, eikä minua hirveästi kiinnostanut jäädä siihen kotipaikan lähettyville Joensuuhun. Päätös olikin sitten äkkiä tehty ja pian huomasin, että kämppäkin löytyi kovin helposti aivan koulun lähettyviltä. Yhtäkkiä sitä sitten kannettiinkin kamppeita ensimmäiseen omaan asuntoon ja opiskelu yliopistossa alkoi. Ensimmäisestä lukuvuodesta lappeen Rannassa on nyt kerennyt kulua jo reippaasti yli puolet, eikä vieläkään kaduta että tänne tuli lähdettyä.

Tietenkin aluksi olin hieman epävarma kaikesta, mutta sitten kun kavereita alkoi löytyä ja koulu alkoi kunnolla pHuksiviikkojen jälkeen, suurin osa epävarmuudesta vain hävisi. Tietenkin näin kemistinä suurin osa uusista kavereista on myös kemistejä, mutta vähitellen on löytynyt tuttuja myös muista killoista. Tutustumista on varmasti auttanut erinäköiset vapaa-ajan vietot esimerkiksi saunomisen ja läheisessä kuppilassa oleskelun muodossa.

Aika pian syksyllä minut myös houkuteltiin mukaan killan hommiin, ja pian huomasin olevani killan hallituksen sihteeri. Tässä hommassa tulee varmasti vielä muutama hetki jatkettua ja miksei sitä voisi muitakin killan hommia jossain vaiheessa harkita. Tuutoriksi olen myöskin hakenut, ja kovasti toivon, että siihen hommaan pääsen. Ja vaikken pääsisikään, varmasti tulen pyörimään uusien pHuksien mukana silti. Itsestäni ainakin oli mukavaa, kun vanhemmat opiskelijat hengailivat meidän kanssamme ja tutustuttivat tapoihin ja muihin opiskelijoihin.

Sitten hieman tuosta opiskelupuolesta. Kurssit ovat tietenkin lukiota vaativampia, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että on jaksettava tehdä enemmän töitä mikäli haluaa niistä läpi päästä. Itse en ole suuri fysiikan ystävä, joten fysiikka on tähän mennessä ollut ehkä se suurin kompastuskivi matkan varrella, mutta kyllä niistä kursseista vielä selvitään.  Siinä vaiheessa, kun pää meinaa hajota opiskelusta, niin kannattaa pitää taukoa ja jatkaa opiskelua esimerkiksi kaverin kanssa. Ja tietenkin neuvoja kannattaa kysellä vanhemmilta tieteenharjoittajilta.

Nyt kun tuo kevät alkaa vääjäämättä lähentyä, pitäisi tehdä päätöksiä pääaineen ja sivuaineen valinnasta. Pääaineeksi ainakin näillä näkymin olen valitsemassa soveltavan kemian, mutta sivuainetta pitää vielä jonkin aikaa pohdiskella. Onneksi vaihtoehtoja on monia, ja niistä löytyy varmasti jokin juuri minulle sopiva.

lappeen Rannasta olen mitä suurimmissa määrin tykännyt ja ihmiset täällä ovat aivan loistavia. Kun vain lähtee matkaan avoimin mielin, niin ei varmasti tule pettymään. Jos ja kun päädyt valitsemaan lappeen Rannan omaksi tulevaksi opiskelukaupungiksesi, niin varmasti Skinnarilan Vapaa Valtiossa tavataan!