Hui, näyttääpä se pahalta noin kirjoitettuna.
Jospa aloittaisi ihan alusta. Kotoisin olen tuosta pitkän kivenheiton päästä Mikkelistä. Lukion jälkeisiä opiskeluja suunnitellessa pääkaupunkiseudulle siirtyminen ei käynyt mielessäkään, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja kemiantekniikka oli DIA-hakupapereissa ensimmäisenä vaihtoehtona. Korkeiden pisterajojen takia en aivan päässyt suoraan papereilla sisään vaan piti käydä pääsykokeetkin hermoilemassa läpi. Ovet aukesivat LUT:n lisäksi myös Kuopion yliopistoon biokemian puolelle, ja hetki piti pohtia kumpi olisi kivempaa. Kolikkoa ei sentään tarvinnut heittää, pienellä järkeilyllä kemiantekniikka Lappeenrannassa osoittautui selvästi paremmaksi vaihtoehdoksi. Pelottihan tänne tulla, totta kai. Uusi kaupunki, uudet ihmiset ja ensimmäistä kertaa yksin asuminen. Ensimmäisen parin viikon jälkeen moiset pelot kuitenkin kaikkosivat täysin ja kaveripiiri alkoi muodostua. Kotiutuminen on mennyt jo niin pitkälle, ettei täältä haluaisi lähteä pois, ainakaan kovinkaan kauaksi.
Kiltatoiminta vei mukanaan heti ensimmäisenä, eli pHuksivuonna. Projektihommia, rektytoimintaa, tuutorointia... Omalta tuutorivuodelta parhaiten mieleen jäänyt tapahtuma on ensimmäinen ilta uusien pHuksien kanssa. Tylsän virallisen osuuden (rehtorin kannustuspuhe ja salaattia, jei) jälkeen suuntasimme koko pHuksi- ja tuutorirevohkan kanssa valtaamaan suurimman sillä hetkellä käytössä olevista kämpistämme. Kombinaatio 40 neliötä, 30 ihmistä ja viides kerros takasivat että tunnelma oli korkealla. Uusiin ihmisiin tutustuminenkin oli sangen helppoa ja melkeinpä välttämätöntä kun lähimmät ihmiset istuivat puoliksi sylissä. Edelleen voi tippa linssissä seurata miten aktiivinen ja mukava ryhmä tuosta vuosikurssista kasvoi. Omista pikku pHuksipalleroista. *Niisk*
Ai niin, opiskelemaanhan tänne tullaan eikä rellestämään. Opiskelemaan täällä pääseekin, välillä ahkerasti, välillä vielä ahkerammin ja välillä lusmuten. Toistaiseksi vielä mikään kurssi ei ole osoittautunut ylivoimaisen vaikeaksi, lukemalla selviää kaikesta. Tänne tullessa olisi hyvä ehkä osata matematiikan perusmenetelmät, ilman niitä voi ensimmäisenä syksynä tulla aika orpo olo. Pitkä matematiikka ja kemia eivät ole mitään pakollisia edellytyksiä, tokihan se kovasti auttaa jos suunnilleen tietää jo ennalta mitä integrointi mahtaisi olla ja mikä kummajainen on ideaalikaasun tilanyhtälö (pV=nRT *vink, vink*).
Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeinen kesä meni multaa sormissa hyvin kaukana oman alan hommista. Sen jälkeen on yksi kesä vietetty Fortumin Loviisan voimalaitoksen reviisiossa, toinen näyteitä titratessa Mikkelissä syväpainotalo Helprintin labrassa ja kolmas huollon kesämestarina Neste Oilin Porvoon jalostamolla. Ensi kesästä ei taas voi tietää mihin päin Suomea ja minkälaisiin hommiin päätyy. Valmistuminen ei aivan vielä nurkan takana odota, mutta mikäpä kiire tässä valmiissa maailmassa olisi. Vaihtoonkin kerkeäisi ennen kuin siirtyy oikeaan aikuisten maailmaan, Japani ja Australia kuulostaisivat ainakin aivan tutustumisen arvoisilta mailta.
Aktiiviset viitisen vuotta siis tullut vietettyä täällä lappeen Rannassa. Maali- ja tussitahraisia ja merkkien peittämiä mustia haalareita katsellessa voi vain todeta että ”en kyllä olisi ikinä uskonut että täällä tulisi näin kivaa olemaan”.