Tulosta

Käynnissä olevia tutkimushankkeita 


Hajautetun voimantuotannon verkkoliityntä ja koneet

- Tuomo Lindh

Hankkeessa määritellään hajautetun sähköntuotannon tehoelektroniset verkkorajapinnat ja kehitetään konsepti erilaisten teholähteiden edulliseksi verkkoliitännäksi. Erilaisten sähkölähteiden liittämistä sähköverkkoon pilotoidaan kolmivaiheisen verkkovaihtosuuntaajan avulla. Keskeisenä tavoitteena on saavuttaa joillakin tekniikoilla tuotekehitysvalmius ja varmistaa osaltaan suomalaisen elektroniikkateollisuuden kilpailukykyä uusien energiatekniikoiden kasvavissa markkinoissa.

Sähkökäyttöjen ennakoiva kunnonvalvonta ja etädiagnostiikka

Kunnossapitoa ulkoistetaan tai keskitetään konsernin sisällä monilla teollisuuslaitoksilla. Lisäksi pyrkimyksenä on mahdollisimman suuressa määrin eliminoida tarpeettomat kunnossapitotoimenpiteet. Näistä syistä koneiden ja laitteiden kuntoa on kyettävä valvomaan, vieläpä mahdollisesti teollisuuslaitoksen ulkopuolelta. Tarvitaan siis etäkunnonvalvontaa ja etädiagnostiikkaa. Näihin asioihin keskitytään Ennakoivan kunnonvalvonnan ja etädiagnostiikan tutkimusryhmässä. Osa-alueina ovat mm. tiedonsiirto (sähköverkkotiedonsiirto ja langattomat menetelmät teollisuusympäristössä), kunnonvalvonta-anturit, algoritmit, diagnostiikkakonseptit ja yleisimpien käyttötyyppien (erityisesti pumppujen) kunnonvalvonta.

Aktiiviset magneettilaakerit

- Riku Pöllänen

Tutkimushankkeen tavoitteena on kehittää keskinopeille suuritehoisille massiiviroottorikoneille soveltuvaa magneettilaakerointitekniikkaa. Magneettilaakereiden käyttö on lähes välttämätöntä suuritehoisissa nopeasti pyörivissä sähkökoneissa, joiden tavanomaiset laakerointiratkaisut eivät ole kestävyyden, tarkkuusvaatimusten tai häviöiden takia käyttökelpoisia. Lisäksi magneettilaakereiden hintataso on niin korkea, ettei niiden soveltaminen ole taloudellisesti järkevää ainakaan pienitehoisissa koneissa. Magneettilaakereiden soveltaminen edellyttää aina sovelluskohtaisia ratkaisuja, joissa tarvitaan myös soveltajan tutkimuspanosta. Parhaaseen tulokseen päästäänkin siten, että magneettilaakerointi kehitetään alusta lähtien sovelluksen tarpeisiin.

Liikkeenohjauskäytöt

Tutkimushankkeessa selvitetään erityylisten liikkeenohjauskäyttöjen, kuten lineaaristen hammashihnakäyttöjen tai lineaarimoottoreiden soveltuvuutta erilaisiin pakkausteknisiin käyttösovelluksiin. Tutkimushankkeessa perehdytään erityisesti lineaarisen hammashihnaservokäytön säätörakenteiden kehittämiseen, sekä laitteen dynaamiseen mallintamiseen. Hankkeessa tutkitaan myös taajuusmuuttajakäyttöisen sähkömoottorin soveltuvuutta vaativiin liikkeenohjauskäyttöihin. Hankkeen ominaispiirteenä voidaan pitää vahvaa poikkitieteellisyyttä mekaanisen ja sähköteknisen osaamisen välillä. Tutkimushanketta tehdään yhteistyönä CDMC-laboratorion ja sähkönkäyttötekniikan laboratorion kanssa. Tutkimushankkeessa toimivat aktiivisina tutkijoina Markku Jokinen, Tomi Knuutila ja Seppo Saarakkala. Hankkeen johdosta vastaavat Markku Niemelä, Juha Pyrhönen sekä Riku Pöllänen. Tutkimushanke tehdään yhteistyönä ABB:n kanssa.