Mikä minusta tulee isona...
Ympäristötekniikan tehtäväkenttä on monipuolinen ja haasteellinen. Tekniikka kehittyy ja uusia innovaatioita syntyy jatkuvasti ja niinpä ympäristötekniikan diplomi-insinöörin työnantajana voi toimia mikä tahansa yritys. Ympäristötekniikan ammattilaiset sijoittuvat erilaisten yritysten ja palvelualojen asiantuntija- ja johtotehtäviin. Ympäristötekniikka on yksi Suomen vientivalteista, joten toimiminen kansainvälisissä tehtävissä on todennäköistä.
Minusta tuli isona...
Ympäristötekniikan koulutusohjelmasta on valmistunut jo monia diplomi-insinöörejä yritysten ja julkisen sektorin ympäristöalan asiantuntijoiksi. Opiskelijoita työskentelee kattavasti kaikilla ympäristöalansektoreilla, heidän työnantajinaan toimivat muun muassa alueelliset ympäristökeskukset, kunnat, Destia, Neste Oil Oyj, Pöyry Oyj. Osa on työllistynyt myös yliopiston ympäristötekniikan opetus- ja tutkimustehtäviin.