Ympäristötekniikan tutkimuksessa keskitytään yhdyskuntien ja teollisuuden järjestelmien tarkasteluun. Järjestelmistä tutkitaan olennaisia kehittämis- ja parannuskohteita ja -tapoja tekniikan, ympäristövaikutusten, talouden ja yritystoiminnan kannalta.
Järjestelmillä tarkoitetaan tässä esimerkiksi jätehuoltojärjestelmää syntypaikkalajittelusta hyötykäyttöön ja loppusijoitukseen, energiantuotantojärjestelmää polttoainelähteeltä energiaksi ja savukaasupäästöiksi tai paperinvalmistusjärjestelmää raaka-ainelähteeltä paperin valmistuksen kautta kierrätykseen.
Tekniseltä kannalta ympäristötekniikan tutkimus painottuu sivuaineiden energiasisällön hyödyntämiseen ja termiseen käsittelyyn tähtääviin tekniikoihin ja prosesseihin. Tutkimuksessa on käytettävissä hyvin varusteltu laboratorio ja ainutlaatuiset vaativien kiinteiden polttoaineiden polton tutkimukseen ja testaamiseen soveltuvat pilot-kokoluokan CSC -laitteisto sekä Biower -laitteisto.
Vihreän kemian laboratorio tutkii adsorption, sähkökemiallisten menetelmien, kehittyneiden hapetustekniikoiden (AOP) ja katalyyttien käyttöä veden ja jäteveden puhdistuksessa. Laboratorion vahvuusalueita on myös soveltava ympäristökemiallainen analytiikka, kuten ioniliikkuvuuvsspektrometria ja sähkökemiallinen analytiikka. Laboratorio sijaitsee Mikkelissä.

Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen hallinta
- Jätehuoltojärjestelmät
- Sivuaineiden hyödyntäminen energiana
- Sivuaineiden hyödyntäminen materiaalina
Ympäristöjohtaminen
- Yritysten yhteiskuntavastuu
- Tuottajavastuu
- Päästökauppa
Elinkaaren hallinta
- Päästöjen ja jätteiden synnyn ehkäisy
- Ympäristömyötäinen tuotesuunnittelu
- Taloudelliset vaikutukset
VIHREÄ KEMIA
- erilaisten menetelmien käyttö veden ja jäteveden puhdistuksessa
- Soveltava ympäristökemiallinen analytiikka