LUT:n tutkimusinstituutti Erotustekniikan keskus (LUT Centre for Separation Technology, CST) perustettiin kymmenen vuotta sitten edistämään kemiantekniikan laboratorioiden keskinäistä ja teollisuuden kanssa tehtävää yhteistyötä.
CST:ssa ovat mukana lähes kaikki LUT Kemian laboratoriot ja yhdistävänä tekijänä ovat eri erotus-, puhdistus- ja kierrätystekniikkojen asiantuntemus ja tutkiminen. CST:hen kuuluu yhteensä parisenkymmentä kemian, elintarvike-, sellu- ja paperiteollisuuden yritystä, joiden prosesseissa käytetään erottamiseen ja puhdistamiseen liittyvää osaamista. CST järjestää lisäksi vuotuisia konferensseja sekä koulutustilaisuuksia.
Euroopan aluekehitysrahaston sekä yrityksiltä tulleen lisärahoituksen ansiosta CST:n on ollut mahdollista hankkia huomattava määrä tutkimusvälineitä vuosina 2003-2007. Varoilla on hankittu tutkimus- sekä opetuskäyttöön erilaisia erotuslaitteita (mm. kalvoerotuslaitteisto, dekantterilinko) sekä kalliita analyysilaitteita. Nykyaikaisten mittauslaitteiden ansiosta on luotu Suomessa ainutlaatuiset puitteet erotusteknologiaan suuntautuville korkeatasoisille väitöskirjatöille sekä muulle tutkimustyölle.