Tarjoamme elektroniikan tutkimus- ja tuotekehityksessä tarvittavia palveluja yliopiston sisällä sekä yliopiston ulkopuolisille asiakkaille. Teemme toimeksiantoja pienistä komponenttien vaihtotöistä aina pitkiin suunnittelu- ja tuotekehityshankkeisiin.
Kaksi elektroniikkasuunnittelun ammattilaista hallitsee piirisuunnittelun, simuloinnin, piirilevysuunnittelun, testauksen ja sulautetut ohjelmistot niin yksittäisen prototyypin kuin tuotantoon tähtäävän tuotteen kannalta.
Prototyyppiprosessia on kehitetty nopeaa, joustavaa ja luotettavaa toimintaa tukevaksi. Yksikössä valmistetaan 2-kerrospiirilevyjä joko syövyttämällä tai jyrsimällä, monikerros- ja asiakkaan tuotteisiin tulevat piirilevyt tilataan kaupallisilta toimittajilta. Pintaliitoskomponentit juotetaan höyryfaasiuunissa ja läpiasennettavat käsin, tarvittaessa ESA:n avaruusjuotosvaatimusten mukaisesti. Prototyyppitoiminnan rutiineihin kuuluvat myös komponenttien vaihto ja BGA-komponenttien pallottaminen. Myös bondaaminen kuuluu tarjoamiimme palveluihin.
Olemme osa yliopiston tekniset palvelut-yksikköä. Tämä mahdollistaa entistäkin laajemmat projektikokonaisuudet, koska saamme samasta yksiköstä myös ammattitaitoisesti suunnitellut ja rakennetut vaativatkin mekaniikkaosat projekteihin.
Järjestämme asiakkaillemme pieniä ja keskisuuria tuotantosarjoja. Etsimme tapauskohtaisesti asiakkaalle ja tuotteelle sopivimmat yhteistyökumppanit. Näin pystymme tarjoamaan koko ketjun suunnittelusta tuotantovalmiiseen laitteeseen saakka.
Prototyyppituotannon ja tuotekehityksen arkipäivän ongelmat ja uusien ratkaisumallien etsiminen niihin kuuluu jokapäiväiseen toimintaamme. Ota yhteyttä, niin keskustellaan kuinka pystymme viemään juuri sinun hankettasi eteenpäin!