TUTKIMUSTA TEOLLISUUDEN TARPEISIIN
Tiedekunnassa on kaksi kansainvälistä tutkimusta tekevää yksikköä, tuotantotalous ja tietotekniikka. Tutkimusta tehdään erityisesti perusteollisuuden toimialojen kuten metsä-, metalli-, kemian- ja energiateollisuuden parissa sekä ICT-sektorilla. Kasvavia sovellusalueita ovat teollisuuden palveluliiketoiminta sekä julkisen sektorin palveluprosessien kehittäminen.
Tuotantotalouden tutkimuksessa yhdistyvät tekniikka ja talous: Insinööritieteet ja liiketaloudellinen osaaminen. Päätutkimusalueet ovat teknologiajohtaminen, laskentatoimi, toimitusketjujen johtaminen, teollinen markkinointi sekä yhtenä yliopistonkin painopistealueena Venäjän sekä siirtymätalouksien liiketoimintaympäristöt.
Tietotekniikan tutkimuksessa yhdistyvät tiedon ja informaation ymmärtäminen, tallentaminen ja siirtäminen. Päätutkimusalueet ovat konenäkö ja hahmontunnistus, ohjelmistotekniikka ja tietoliikennetekniikka. Konenäön avulla tutkitaan mm. paperin ja kartongin painettavuusominaisuuksia sekä rakennetaan kasvojentunnistamiseen perustuvaa biometristä passia. Lääketieteellisessä kuvankäsittelyssä tutkitaan diabeteksen tunnistamista silmänpohjakuvista.