Tulosta

Tieteen ja tutkimuksen menestystarinoita 


Tekniikan tohtori päätyi yrittäjäksi 


Lappeenrantalainen AXCO-Motors on erikoissähkömoottoreiden ja -generaattoreiden valmistaja. Yrityksen tuoteperheeseen kuuluu laaja valikoima integroitavia ja vaihteettomia suorakäyttömoottoreita, jotka soveltuvat teollisuudelle ja energiatuotantoon. Joulukuun alussa yritys palkittiin valtakunnallisella Innosuomi 2009 -palkinnolla.

Axco-Motors perustettiin vuonna 2004 Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa syntyneiden tutkimustulosten kaupallistajaksi. Yhtiö työllistää seitsemän henkilöä, ja sen toimitusjohtajana on yrityksen perustaja Asko Parviainen.

Kun Parviaiselta kysyy, mikä sai alkamaan yrittäjäksi, vastaus on hulluus - tosin naurun saattelemana sanottuna. Parviainen perusti yrityksensä yhdessä Ari Piispasen kanssa ollessaan jatko-opiskelijana Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Parviaisen yliopistoura oli alkanut jo vuonna 1995 hänen tullessaan opiskelemaan energiatekniikkaa. Diplomityönsä hän teki vuonna 2000 ja jatkoi suoraan väitöskirjaan yliopiston tutkijakoulutettavana.

Yrittäjyys houkutteli

Yrittäjyys houkutti Parviaista, koska Lappeenrannan seudulla ei ollut kovinkaan paljon alan töitä tarjolla ja hän halusi jäädä kaupunkiin, johon oli jo juurtunut opiskeluaikaan. Ratkaisuunsa hän on ollut tyytyväinen.

– Työ on mielenkiintoista eikä tylsiä päiviä tule. Luonteelleni sopii se, että aina viritellään jotakin uutta, Parviainen kertoo.

Opiskeluaikanaan ja väitöskirjassaan Parviainen perehtyi tekniikkaan, jota Axco-Motorsinkin tuotteet edustavat. Jälkikäteen hän toivoo, että olisi ollut opiskeluaikana kiinnostuneempi kauppatieteistä, sillä sitä tietotaitoa hän yrittäjänä tarvitsee paljon.

– Haastavinta toimitusjohtajuudessa on ollut vasta-alkavalle yritykselle luonteenomaisesti taloudellisten asioiden järjestäminen. Parasta antia yrityselämää silmälläpitäen opiskeluissa oli se, että projektit olivat aina käytännönläheisiä: aina myös tehtiin eikä vain käyty asiaa läpi teoreettisesti, Parviainen sanoo.

INNOSUOMI 2009 -palkinto

AXCO-Motors Oy palkittiin 15.12. valtakunnallisella Innosuomi-palkinnolla. Tasavallan presidentin Tarja Halosen jakaman palkinnon yritys sai kehittämistään energiataloudellisten suorakäyttöisten sähkökoneiden sovelluksista, jotka parantavat sovelluskohteiden käyttövarmuutta ja hyötysuhdetta. Pienen koon ja vaihteettoman käytön ansiosta AXCO-Motorsin valmistamat koneet ovat energiataloudellisia.

Teksti: Päivi Piispa/Anna-Liisa Pirhonen
Kuva: Mikko Nikkinen