left

LUT-yliopiston opiskelijat ovat haluttua työvoimaa suomalaisilla työmarkkinoilla. Huolehdittehan siis, että olette näkyvissä opiskelijoillemme ja liikkeellä ajoissa. Neljällä viidestä opiskelijastamme on työpaikka olemassa jo valmistuessaan.

Opiskelijatöiden avulla työnantajat pääsevät tekemään yhteistyötä opiskelijoidemme kanssa jo opintojen aikana. Parhaimmillaan toimeksiantaja saa opiskelijatyön avulla tehtävän tehtyä, tuoreita ideoita ja ajatuksia sekä kontakteja tulevaisuuden työntekijöihinsä.

Opiskelijatöiden osalta tulee kuitenkin muistaa, että ne ovat aina ensisijaisesti opintoihin liittyviä oppimistehtäviä eikä niitä voi sen takia verrata ammattilaisen tekemään konsulttityöhön.

Autamme mielellämme työnantajia opiskelijoiden rekrytoimiseen liittyvissä kysymyksissä. Tiedotamme ajankohtaisista opiskelijoiden rekrytointiin liittyvistä asioista uutiskirjeessämme noin neljästi vuodessa. Uutiskirjeemme voit tilata täällä.

right
7 969
opiskelijaa opiskelujen ohessa työskentelyyn
1 049
tuoretta maisteria valmiina työelämään
61
uutta tohtoria valmiina kohtaamaan uusia haasteita

Rekrytointipalvelut

Opiskelijatyöt

Tulevaisuuden osaajat

Ratkaisuja osaajapulaan vahvalla yritysyhteistyöllä

Tulevaisuuden osaajat -ohjelma kehittää toimintamallia yritysyhteistyön vahvistamiseksi Päijät-Hämeessä. Ohjelman tavoitteena on yhdistää opiskelijat heti opintojen alusta paikallisiin yrityksiin ja edesauttaa heidän työllistymistään alueelle valmistumisen jälkeen.
Summer image

Yhteistyö opiskelijajärjestöjen kanssa

Opiskelijoiden omat killat ja muut opiskelijajärjestöt tekevät myös mielellään yhteistyötä työnantajien kanssa. Voi tutustua niihin alta löytyvien linkkien kautta.

Rekrytointikumppanit 2025–2026

Kysy lisää employerservices@lut.fi tai: