Digistrategia vie koulutuksen 2020-luvulle

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (Lappeenranta University of Technology, LUT) on otettu käyttöön koulutuksen digistrategia. Strategiassa on määritelty suuntaviivat ajasta ja paikasta riippumattomalle oppimiselle ja opetukselle sekä keinot monipuoliseen osaamisen osoittamiseen.

Strategiassa on neljä pääkohtaa, joille on luotu vuoteen 2020 ulottuvat numeeriset tavoitteet: digitaaliset koulutusohjelmat, digiloikkaa tukevat työkalut, digitaalinen opetus ja yliopiston muu infra. Strategian valmisteluun osallistuivat kaikki opetusta antavat akateemiset yksiköt, tukipalvelut sekä yliopiston johto.

"Opetus on muuttunut viimeisin viiden vuoden aikana valtavasti. Strategian avulla voimme varmistaa, että jatkuvasti kehittyvä opetus on ennen kaikkea laadukasta", sanoo Marjaana Kareinen LUT:n opetusteknologiapalveluista.

Tällä hetkellä LUT:n 35 tutkinto-ohjelmasta useissa hyödynnetään aktiivisesti digielementtejä, ja kaksi maisteriohjelmaa on jo lähes kokonaan digitaalisia. Vuoteen 2020 mennessä tavoitteena on muuttaa maisteritason ohjelmista 80 prosenttia digitaalisiksi. Digitaalinen ohjelma sisältää monimuoto-opetusta ja oppiminen tapahtuu osin ajasta ja paikasta riippumattomasti, kuitenkin täyspäiväisesti opiskellen.

"Digitaalinen ohjelma ei tarkoita verkko-opiskelua. Edelleen kurssit sisältävät luentoja, harjoituksia ja laboratorio-osuuksia, mutta digitaalisuuden myötä esimerkiksi opettaja voi ennen luentoaan kartoittaa, missä aihealueissa opiskelijat tarvitsevat eniten syventävää opetusta."

Digitaalisten ohjelmien ohella tuotetaan kolme digitaalista sivuopintokokonaisuutta, jotka ovat tarjolla kaikille LUT:n opiskelijoille sekä digitalisoidaan 15 erillistä kurssia.

"Tämä tehdään huomioiden opiskelijan kuormittavuus ja opitun monipuolinen osoittaminen. Pyritään malliin, joka tuo esille opettajan pedagogiset vahvuudet ja toisaalta opiskelijalle erilaiset oppimismahdollisuudet", Kareinen täydentää.

Strategiaan on kirjattu myös keskitetysti valitut digitaalisen opetuksen työkalut, jotka ovat Moodle-oppimisympäristö ja Echo360-ympäristö luento- ja opetustallenteiden tekemiseen. Lisäksi käytössä on sähköisen tenttimisen järjestelmä Exam ja akateemista kirjoittamista tukeva ohjelma TurnItIn.

Keskitetyt työkaluvalinnat tarkoittavat tuettua toimintaa: LUT:n opetusteknologiapalvelut tarjoavat keskitettyä tukea näiden järjestelmien käyttöön arkisin 24 tunnin vasteajalla. Opettaja saa sekä teknisen että pedagogisen tuen valittujen järjestelmien käyttöön. Opettajalla on lisäksi oikeus hyödyntää myös muita hyväksi havaitsemiaan teknologioita. Vuoteen 2020 mennessä LUT:n opettajien pedagoginen ja tekninen osaaminen on tarkoitus asteittain korottaa kunkin opettajan kohdalla seuraavalle osaamistasolle.

Exam-tenttejä LUT:n opiskelijat voivat tällä hetkellä tehdä kolmella paikkakunnalla: Lappeenrannassa, Lahdessa ja Mikkelissä. Exam-tentit ovat osa ajasta riippumatonta opiskelua: yksi tentti on avoinna järjestelmässä yleensä noin kaksi viikkoa ja opiskelija voi itse valita, milloin tentin suorittaa. Exam-tenttien määrä nostetaan seuraavan kolmen vuoden aikana kolminkertaiseksi nykyisestä. Lisäksi hyödynnetään Moodlen sähköisiä kotitenttejä, perinteisiä paperitenttejä ja kurssien aikana tapahtuvaa jatkuvaa arviointia.

Digitaalista opetusta lisätään kasvattamalla erilaisten videotaltiointien määrää sekä kannustamalla opettajia tallenteiden tekoon siten, että videoita tekevien opettajien määrä kasvaa kolmanneksella kahden seuraavan vuoden aikana. Nykyisten, opetusta digitalisoivien ratkaisujen rinnalla opetusta kehitetään opettajalähtöisyydestä kohti opiskelijakeskeisyyttä. LUT esimerkiksi sitoutuu kolminkertaistamaan isoja opiskelijamääriä palvelevien ohjelmistojen kampuslisenssien määrän 2020 mennessä.

Lisätietoja

Marjaana Kareinen, Opetusteknologiapäällikkö, marjaana.kareinen@lut.fi , p. 040 717 1805