Kasvua yritykselle

LUT tukee uusien ja jo toimivien yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä tarjoaa kilpailukykyisen innovatiivisen toimintaympäristön.

Olemme suomalainen edelläkävijä tutkimustulosten kaupallistamisessa ja yritysyhteistyössä.

Tutkimustulosten kaupallistaminen

Yliopistossamme syntyy vuosittain runsaasti keksintöjä ja bisnesideoita, joille kaivataan hyödyntäjää. Haemme jatkuvasti sopivia yhteistyökumppaneita ja potentiaalisia yrittäjiä eri valmiusasteen hankkeisiin. Meillä on valmiit toimintamallit tutkimustulosten kaupallistamiseen niin lisensoinnin, kuin uuden yrityksen perustamisen kautta.

Jos olet kiinnostunut yliopiston tutkimustulosten kaupallistamisesta, ota yhteyttä innovaatiopalveluiden Tero Lehikoiseen +358 40 149 8798, etunimi.sukunimi@lut.fi.

Sijoitusyhtiö

Sijoitusyhtiö Green Campus Innovations hyödyntää toiminnassaan kolmivaiheista prosessia, joka koostuu hautomosta, kiihdyttämöstä sekä käynnistysvaiheesta. Onnistunut keksinnön kaupallistaminen päättyy joko tekniikan lisensointiin olemassa olevalle yritykselle tai uuden yrityksen perustamiseen. Yhtiö tukee keksinnön kaupallistamista paitsi rahallisesti myös toiminnallisesti.

Yrityksen kansainvälistyminen

LUT:n asiantuntijapalvelut tukevat yritystäsi myös perustamisen jälkeen, esimerkiksi kansainvälistymisessä International Entrepreneurship Challenge (IEC) -ohjelman avulla.

Firmatiimi tarjoaa osaamista ja työvoimaa

Varmista, että jatkossa yrityksenne käytössä on tuorein tutkimustieto ja osaaminen. Tarjoamalla projekteja tai työpaikan opiskelijalle löydät yritykseesi tulevaisuuden kyvyt ja johdatat heidät yrityksenne työkulttuuriin jo nyt. Tutustu Firmatiimin palveluihin.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT

Postiosoite:
PL 20, 53851 Lappeenranta

Käyntiosoite:
Skinnarilankatu 34
53850 Lappeenranta

Puh. 0294 462 111

Katso kaikki yhteystiedot