Haluatko olla mukana tukemassa kestävää maailmaa?

LUT on hyvinvoinnin rakentaja, jonka osaamisen tulokset siirtyvät elinkeinoelämän ja yhteiskunnan käyttöön.

Tekniikan ja talouden tieteellisessä tutkimuksessa yhdistämme kestävän ajattelun ja kilpailukyvyn sekä Venäjä-osaamisen. Ketterä fokusoituminen mahdollistaa kansainvälisen kärkitutkimuksen.

LUT jättää tietojalanjäljen ympäröivään yhteiskuntaan. Toimimme yhdessä rohkeasti yli tieteen ja muiden rajapintojen saavuttaaksemme todellisia läpimurtoja. Tavoitteemme on tuottaa ratkaisuja mm. energiaan, ympäristöön ja talouteen liittyviin haasteisiin.

Tukemalla LUT:ia autat meitä tässä työssä.

Ratkaisijat-kampanja käynnissä

Valtio tukee yliopistojen varainkeruuta myöntämällä jopa kolminkertaisen vastinrahan 1.11.2014–30.6.2017 välisenä aikana kerätylle yksityiselle pääomalle.

Käynnistimme vastinrahaan oikeuttavan kampanjan tammikuussa 2015 ja tavoittelemme viiden miljoonan keräyssummaa.

Tutustu lahjoitustapoihin ja tuottamiimme ratkaisuihin -ja liity ratkaisijoiden joukkoon!

Muu tieteen tukeminen

Yliopiston toimintaa, kuten tieteellistä tutkimustoimintaa, voi tukea myös osoittamalla lahjoituksen haluamaansa kohteeseen. Kohteena voi olla muun muassa lahjoittajan tai testamenttilahjoittajan nimeä kantava rahasto. Yliopistoa voi tukea lisäksi esimerkiksi lahjoitusprofessuurilla tai tutkimusyhteistyöllä.

Lisätiedot
Rahoituspäällikkö Annukka Nurma, annukka.nurma@lut.fi, puh +358 40 0548 140

Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT

Postiosoite:
PL 20, 53851 Lappeenranta

Käyntiosoite:
Skinnarilankatu 34
53850 Lappeenranta

Puh. 0294 462 111

Katso kaikki yhteystiedot