Absorptiivisen kapasiteetin teoria

Tarinan teoreettisen selkärangan muodostaa Cohenin ja Levinthalin (1990) lanseeraama ja myöhemmin Zahran ja Georgen (2002) sekä Todorovan ja Durisinin (2007) kehittämä käsite absorptiivinen kapasiteetti.

Se on yksi keskeisimmistä teorioista, kun tarkastellaan ennakointitoiminnalla tuotetun uuden tiedon käyttämistä yrityksen innovaatiotoiminnassa: mitä suurempi organisaation absorptiivinen kapasiteetti, sitä paremmat ovat mahdollisuudet siirtää tietoa yli verkoston rakenteellisten aukkojen. Absorptiivinen kapasiteetti rakentuu neljästä komponentista, jotka ovat:

  • uuden tiedon hankinta (opportunity regocnition,acquisition) 
  • tiedon sulauttaminen (assimilation)
  • tiedon muuntaminen (transformation)
  • tiedon hyödyntäminen organisaation toiminnassa (exploitation).

Käsite luotiin alun perin kuvaamaan yksittäisen yrityksen oppimista eli sitä, millä tavoin yritys tutkimus- ja kehittämistoiminnassaan etsii organisaation ulkopuolista tietoa, sulauttaa ja muuntaa uutta tietoa osaksi jo olemassa olevia tietorakenteitaan sekä miten yritys tätä tietoa toiminnassaan hyödyntää.

Sittemmin absorptiivista kapasiteettia on käytetty kuvaamaan organisaatioiden välistä tiedonsiirtoa ja sen seurauksena tapahtuvaa oppimista. Oppimista tapahtuu esimerkiksi yritysten muodostaessa strategisia kumppanuuksia arvoverkostoissa eli verkostoituessa toisten yritysten ja muiden toimijoiden, kuten yliopistojen ja tutkimuslaitosten, kanssa.

Pääosa absorptiivisen kapasiteetin kirjallisuudesta yhdistää käsitteen tuotekehitykseen ja teknologisiin innovaatioihin. Mittareina on käytetty mm. tuotekehitysmenojen suuruutta, ja absorptiivista kapasiteettia on voinut kasvattaa esim. yritysostoilla. Tässä käsite halutaan nähdä laajemmin, myös ei-T&K konteksteissa (Kallio 2012).

Zahran ja Georgen esittämän mallin "yksipolkuista lineaarisuutta" on kritisoitu, ja Todorova ja Durisin (2007) ovatkin esittäneet innovaatio- ja oppimisprosessille vaihtoehtoisen tulkinnan (ks. kuvio 5). He jakavat organisaatioissa tapahtuvan oppimisen kahteen tyyppiin, AAE-oppimiseen (acquisition-assimilation-exploitation eli hankinta-sulauttaminen-hyödyntäminen) ja ATE-oppimiseen (acquisition-transformation-exploitation eli hankinta-muuntaminen-hyödyntäminen).

Sulauttava AAE-oppiminen tarkoittaa säilyttävää tai polkuriippuvaa innovointia yrityksessä. Tämä ei varsinaisesti kyseenalaista vanhaa, eikä johda yrityksen sisällä erityisen radikaaleihin innovaatioihin. Muuntava ATE-oppiminen taas tarkoittaa uudistavaa oppimista. Se on vaativampaa ja myös kyseenalaistaa vanhaa ja luo mahdollisuuden yrityksen kannalta radikaaleihin innovaatioihin.