Innovaatiojärjestelmät

Innovaatiojärjestelmien tieteenala sai alkunsa 1980-luvulla, jolloin alettiin hahmottaa innovaatioiden laaja-alaisuutta. Samalla kun todettiin, etteivät innovaatiot ole vain laboratorioissa syntyneitä teknillisiä tuotteita havaittiin, että ne syntyvät useimmiten monien eri toimijoiden yhteistyönä hyvin monimutkaisissa prosesseissa. Tätä ilmiötä voidaan parhaiten tutkia innovaatiojärjestelmien käsitteen avulla.

Periaatteessa innovaatiojärjestelmiä voidaan hahmottaa ainakin kolmenlaisia: kansallisia, alueellisia ja sektoraalisia. Näissä erilaiset toimijat innovoivat yhdessä. Esimerkiksi alueellinen innovaatiojärjestelmä voidaan määritellä "tietyllä alueella sijaitsevien innovaatioverkostojen ja alueellisten instituutioiden järjestelmäksi, jossa on toimijoiden välillä on säännöllinen ja voimakas vuorovaikutus ja jolla lisätään alueellista innovaatiokyvykkyyttä." (Kostiainen, 2002).

Innovaatiot syntyvät useimmiten eri osaamisten rajapinnoilla luovasti ja avoimesti rajapintoja ylittäen. Innovaatiojärjestelmien monitoimijaisesta määritelmästä johtuen niiden suurin uhka on liiallinen siiloutuminen. Tällä tarkoitetaan eri toimijoiden pitäytymistä tiukasti omissa toiminnoissaan, jolloin avoimia innovaatioprosesseja on mahdotonta synnyttää.

Innovaatiojärjestelmien tieteenalan keskeisin teema on löytää keinoja ja menetelmiä siiloutumisen poistamiseen ja avoimien innovaatioprosessien mahdollistamiseen. Hyvän uuden mahdollisuuden tähän antaa älykkään erikoistumisen konsepti aiemman hegemonisen lähestymistavan – klusteriajattelun - sijaan.

Lisätietoja:
Professori Vesa Harmaakorpi
vesa.harmaakorpi(at)lut.fi

Yhteystiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto
LUT Lahti

Saimaankatu 11

15140 Lahti

p. 029 44 63368