Exploring Innovation and Sustainability

Innovaatiot syntyvät valtaosaltaan käytännön konteksteissa; asiakas on näissä ympäristöissä innovaatiotoiminnan subjekti eikä objekti. Innovaatioiden olennaisina lähteinä nähdään erilaisuus ja yleinen kyky hahmottaa mahdollisia maailmoja. Tavoitteenamme on tunnistaa innovaatiopotentiaali eri asiantuntemusalueiden ja toiminta-alueiden rajapinnoilla. Innovaatiot luodaan ja toteutetaan arvoverkostoissa. Avoin innovointi on nykyaikaisen luovan uudistamisen keino.

Laaja-alaisen innovaatiokäsityksen mukaan sekä yksityisen, julkisen että kolmannen sektorin innovaatiokyvykkyyden kehittäminen on välttämätöntä. Kaikkea ei tarvitse osata itse – yritysten ja organisaatioiden on seurattava teknologian kehitystä ja kilpailijoiden toimintaa sekä tarkkailtava markkina- ja teknologiasignaaleja ja reagoitava niihin. Innovaatiotoiminnassa tuottavuus ja myös pitkän aikavälin vaikuttavuus ovat ratkaisevia – organisaatioiden toiminnan innovatiivisuutta ja suorituskykyä tulee pystyä kehittämään ja arvioimaan.

Organisaatioiden henkilöstössä on valtava innovaatiopotentiaali. Organisaatioita ei tule jättää innovaatiopolitiikan passiivisiksi sivustakatsojiksi, vaan työelämän innovaatiokyvykkyyttä on kehitettävä konkreettisten työkalujen ja menetelmien avulla. Tarkoituksenamme on perinteisen lineaarisen innovaatiomallin rikastuttaminen, jopa hajottaminen sekä innovaatioiden etsintä rajoja rikkovalla älyllisellä ristipölytyksellä.

Yhteystiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto
LUT Lahti

Saimaankatu 11

15140 Lahti

p. 029 44 63368