Palkitut 2021

Metsä360-kilpailu järjestettiin toista kertaa vuonna 2021, ja palkitut videot julkistettiin Lahden Tiedepäivässä 18.11.2021. Alla on listaus teoksista ja tekijätiimeistä sekä pääkohdat perusteluista.

1. palkinto (3 000 euroa): Metsä kuuluu meille kaikille

Toteuttajat Vihdin lukiosta: Konsta Lähde, Eemeli Sjöblom, Juulia Käräjämies, vastuuopettaja Iida Ruonala

Videon toteuttajat halusivat saada toteutuksellaan ihmiset samaistumaan heidän kokemuksiinsa metsistä ja jokaisen löytämään itsekin omaa iloa metsistä. Raati koki, että voittajavideosta välittyi hyvin kolmen nuoren henkilökohtainen suhde metsään. Videossa tuotiin myös monipuolisesti esille metsien mahdollisuuksia sekä metsien tärkeyttä koko yhteiskuntamme näkökulmasta. Visuaalisestikin hienossa toteutuksessa onnistuttiin raadin mielestä tuomaan sekä yksilön henkilökohtainen että metsien merkityksen laajempi näkökulma yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi.

Katso video täältä!

2. palkinto (2 000 euroa): Meidän metsä

Toteuttajat Ulvilan lukiosta: Artturi Kuja-Kanto, Tommi Norolahti, vastuuopettaja Ilkka Blomqvist

Raadin mielestä nuorten omakohtainen kuvaus tuo hyvin esiin metsän merkitystä ja mahdollisuuksia etenkin retkeilyn näkökulmasta. Video houkuttelee hyppäämään ennakkoluulottomasti metsien tarjoamiin seikkailuihin, kuitenkin luontoa ja metsää kunnioittaen. Video on äänimaailmaltaan rikas ja visuaalisesti hieno, kunnianhimoinen toteutus. Tarkemmin videon toteutukseen pääsee kurkistamaan myös Meidän metsä – Behind the Scenes -videon kautta.

Katso video täältä!

3. palkinto (1 000 euroa): Milloin viimeksi?

Toteuttajat partiolippukunnasta Muijalan Menninkäiset ry: Samu Kupiainen, Laura Föhr, Vilma Korsström, Alina Kaartamo, Kia Dahlström, vastuuohjaaja Panu Pitkänen

Raati koki, että video puhuttelee hyvin nuoria ja kannustaa heitä retkeilyn ja metsässä rauhoittumisen pariin yksin tai yhdessä ystävien kanssa. Video kannustaa pysähtymään ja nauttimaan hetkessä luonnon pienistä ihmeistä. Raati piti videon hienosta ja oivaltavasta tarinankerronnasta. Erityisen ilahduttavaa oli, että video oli toteutettu kaksikielisenä sekä tekstitettynä.

Katso video täältä!

Palkittujen teosten lisäksi arviointiraati antoi kunniamaininnan teokselle The Lungs of the World (toteuttaja Janna Rantanen, vastuuopettajanaan Kalle Viherä / Turun Suomalaisen Yhteiskoulun Lukio)

LUT-yliopisto

Marjatta ja Eino Kollin Säätiö

Ota yhteyttä

Päivi Saikko
kehittämispäällikkö / LUT-yliopisto
puh. 050 442 7954
lut.metsa360@lut.fi