"Kemiantekniikka on ajankohtainen ala nyt ja tulevaisuudessa"

Näin toteaa Iita Hinkkanen, joka opiskelee alaa kolmatta vuotta LUTissa. LUT oli hänelle ensisijainen vaihtoehto, sillä kemian ja tekniikan yhdistelmä tuntui omalta jutulta, ja Lappeenranta sijaitsee sopivan lähellä hänen kotipaikkakuntaansa Parikkalaa.

"Tiesin, että kemiantekniikka on monipuolinen ala. Haluan osaltani olla tekemässä maailmasta puhtaampaa paikkaa, ja kemiantekniikan avulla pystyn tekemään jotakin konkreettista sen eteen", hän sanoo.

Monta rautaa tulessa

Aktiivinen opiskelija on ehtinyt olla monessa mukana. Lukiossa hän suoritti metsäteollisuuslinjan, ja pääsi sen myötä Metsä Boardin Simpeleen tehtaalle kesätöihin. Simpeleellä hän työskenteli kaksi kesää prosessioperaattorina, ja kuluneena kesänä työkokemusta kertyi Metsä Fibren tehtaalta Joutsenosta.

Opintojen ohessa hän toimii kemiantekniikan opiskelijakilta Ketek ry:n puheenjohtajana ja on mukana järjestötoiminnassa. Kiltatoiminnan kautta hän on päässyt vaikuttamaan myös kemiantekniikan koulutusohjelman suunnittelutyöhön.

"Killan edustajana olen istunut koulutusohjelmajohtajan ja yksikön dekaanin kanssa alas, ja miettinyt, että miten kemiantekniikan koulutusohjelmaa voidaan kehittää. Kaikilla kursseilla kerätään tietysti kurssipalautetta, mitä jokainen voi antaa. Niiden pohjalta sitten mietitään, mitä ohjelman eteen voidaan yhdessä tehdä."

Kuin yksi suuri perhe

Aktiivinen kilta- ja järjestötoiminta ovat osaltaan vauhdittaneet myös Hinkkasen opintojen etenemistä. Hän on saavuttanut Achieving Student -leiman, joka myönnetään kaikille 60 opintopistettä lukuvuodessa suorittaneille opiskelijoille. Yksi opintopiste vastaa noin 26 tunnin työtä. Tätä pidetään tavoiteltavana opiskelutahtina.

Merkittävä tekijä hänen hyvään opintomenestykseensä on myös kannustava opiskeluilmapiiri.

"Pidän siitä, että meillä on pieni ja tiivis yhteisö. Opettajat ovat helposti lähestyttäviä ja aina löytyy joku, joka osaa ja haluaa auttaa, esimerkiksi kanssaopiskelija kiltahuoneella. Täällä iloitaan kaverin puolesta hyvistä asioista. Olen saanut tosi paljon kavereita, joilla on samat kiinnostuksen kohteet. Vaikka kaveri ei olisi kemiasta innostunut niin tekniikasta kylläkin."

Motivaattorina ympäristön tila

Kemiantekniikan koulutus antaa valmiudet soveltaa luonnontieteitä eli kemiaa, matematiikkaa ja fysiikkaa ympäristöön kohdistuvan kuormituksen vähentämiseksi teollisuudessa. Työnsarkaa riittää teollisuuden eri aloilla. Hinkkanen on kesätöidensä kautta saanut tuntumaa metsäteollisuuteen ja haluaisi työllistyä sinne myös tulevaisuudessa. Isot prosessit ja puu raaka-aineena tarjoavat liki rajattomat mahdollisuudet – ja se jos mikä motivoi häntä.

"Opiskelen sivuaineena ympäristötekniikkaa. Työelämässä haluaisin päästä yhdistämään näitä kahta alaa käytännössä. Haaveenani on työllistyä metsäteollisuuteen, ja päästä tekemään prosesseista tehokkaampia, vähäpäästöisempiä ja ympäristöystävällisempiä."

Opintoja oman maun mukaan

Opintojen alussa uusia opiskelijoita neuvotaan Hinkkasen mukaan valitsemaan sellaisia kursseja tai sellainen sivuaine, mikä itseä kiinnostaa. Yliopistossa opiskellaan itseä ja omaa tulevaisuutta varten. Tätä neuvoa hän on myös itse noudattanut. Loppujen lopuksi yliopistossa oppii parhaiten sen, mitä kaikkea on vielä oppimatta.

"Valitsin esimerkiksi sivuaineen nimenomaan mielenkiinnon mukaan, en niinkään hyötyjä ajatellen. Pääpointti on se, että pääsee tekemään sellaista työtä, mistä itse tykkää. Kaikkea ei voi yliopistossa kuitenkaan oppia, mutta täältä saadut eväät helpottavat asioita tulevaisuudessa."

Korkeakouluun hakevaa hän kannustaa rohkeasti hakeutumaan tekniikan aloille. Mielikuva tekniikasta on usein harhaanjohtava, sillä tekniikka on muutakin kuin koneita ja rasvaisia haalareita.

"Kun puhutaan tekniikasta, monelle tulee ensin mieleen konetekniikka tai tekniikka isossa mittakaavassa. Mutta tekniikka on paljon laajempi käsite. Ei sitä kannata pelätä, sillä yliopistossa opetellaan tekniikkaan liittyvät jutut alusta asti. Esimerkiksi kemiantekniikassa myös työllistymismahdollisuudet ovat laajemmat kuin peruskemistillä."