Tuotantotalouden opiskelijaksi sattuman kautta

"Mielestäni LUTin tarjoama koulutus on huippuluokkaa Suomessa, ja tuotantotaloutta opiskelleiden työllistymisnäkymät ovat valoisat."

Maija Eronen oli läpi lukioaikojensa harkinnut opiskelevansa lukion jälkeen oikeustieteitä tai kauppatieteitä. Matematiikassa ja fysiikassa lahjakas Maija päätyi kuitenkin tuotantotalouden opiskelijaksi sattuman kautta.

"Löysin alan oikeastaan vähän vahingossa selaillessani LUTista tullutta hakijan opasta. Innostuin siitä, että tuotantotalouden opinnot olivat yhdistelmä tekniikkaa ja taloutta – se kuulosti minun jutultani. Lopulta hainkin ainoastaan LUTin tuotantotalouden koulutusohjelmaan. LUTin valitsin siksi, että yliopisto oli lähellä kotiseutujani ja yliopisto ja kaupunki vaikuttivat sopivan kokoisilta"

Opintojen alkaessa Maijalla ei ollut vielä tarkkaa tietoa siitä, mitä opinnoiltaan halusi. "Vasta opintojen edetessä osasin tarkemmin sanoa, mitkä asiat minua kiinnostivat ja miten haluan suuntautua opinnoissani ja työelämässä."

Maija rakensi opintonsa LUTissa melko poikkitieteellisesti. "Pääaineenani luin toimitusketjun johtamista, ja sivuaineena luin ympäristötekniikkaa. Kävin myös paljon kauppatieteiden kursseja erityisesti hankintaan liittyen."

Nopeasti työelämään kiinni

Opintojen aikana Maija oli töissä yliopistolla tutkimusapulaisena ja opintoneuvojana muille tuotantotalouden opiskelijoille. Palautettuaan diplomityönsä hän pääsi Fazerille ostajan tehtäviin. Nykyisin Maija työskentelee kehityspäällikkönä Fortum-konsernin hankinnassa.

"Hankinnan kehityspäällikkönä vastuullani ovat hankinnan prosessien ja niihin liittyvien työkalujen kehittäminen sekä hankinnan raportointi. Työni parhaita puolia on se, kun pääsee ratkomaan erilaisia ongelmia ja kehittämään organisaation toimintaa. Työn itsenäisyys ja monipuolisuus myös kiehtovat."

Opiskelusta hyvät valmiudet ja yhteisöllisyyttä

LUTista saadun opetuksen tasoon ja opiskeluihinsa ylipäänsä Maija on hyvin tyytyväinen. "LUTista sain hyvät perusvalmiudet tuotantotalouteen ja toimitusketjun johtamiseen liittyen. Kurssit LUTissa olivat ajankohtaisia ja proffat asiantuntevia. Mielestäni LUTin tarjoama koulutus on huippuluokkaa Suomessa, ja tuotantotaloutta opiskelleiden työllistymisnäkymät ovat valoisat."

LUTissa vietettyjen vuosien ydin oli motivoiva ala ja ympäröivä yhteisö. "Parhaita asioita opinnoissani olikin, että pääsin opiskelemaan mielenkiintoisia asioita, ja tietenkin se fiilis kun pääsin tekemään asioita samanhenkisten ihmisten kanssa ja viettämään heidän kanssaan myös unohtumattomia hetkiä vapaa-ajalla. Jos näin jälkikäteen saisin tehdä opinnoissani jotain toisin, niin opiskelisin ehkä lisää muita tekniikan aloja, kuten tietotekniikkaa"

"Etsi ala, jota kohtaan sinulla on sisäinen polte"

Opiskelupaikkaansa vielä miettivää Maija kehottaa etsimään alan tai aiheen, jota kohtaan löytyy todella kiinnostusta. "Motivaatio on opiskelun onnistumisen kannalta tärkeä asia. Opiskelu on rankkaa ja työelämä mahdollisesti vielä rankempaa, joten väärä ala voi alkaa tuntua nopeasti puuduttavalta. Koita siis löytää ala jota kohtaan sinulla on aitoa kiinnostusta ja halua tehdä töitä sen parissa. Toki koita myös nauttia opiskelijaelämästä opiskelupaikan saatuasi."