Puhdistus

Puhdas vesi on edellytys paitsi terveelle elämälle myös toimiville prosesseille useilla teollisuudenaloilla. Puhdistusmenetelmien tutkimuksessa sovelletaan periaatteita, joiden avulla vähennetään haitallisten aineiden käyttöä tai syntyä kemiallisten tuotteiden suunnittelussa, valmistuksessa ja sovelluksissa.

LUT School of Engineering Science tutkii ja kehittää erilaisia menetelmiä jätevesien, raakavesien sekä prosessivirtojen käsittelemiseksi. Esimerkiksi LUT:ssa kehitetyllä uudentyyppisellä hapetuksella saavutetaan 70 % energian säästö verrattuna perinteiseen otsonointiin.

Keskeisimpiä tutkimusaiheitamme ovat olleet erityisesti haastavat jäteveden käsittelyprosessit kemian, sellu- ja paperiteollisuuden, kaivannaisteollisuuden sekä elintarvike- ja lääketeollisuuden sovellutuksissa. Esimerkkeinä näistä sovellutuksista ovat jäte- ja raakaveden puhdistus, kemikaalien talteenotto sivuvirroista sekä prosessivesien tehokas kierrätys suljetuissa vesikierroissa.

Tutkimuksemme on painottunut eri erotustekniikkojen energiatehokkaaseen hyödyntämiseen, kemialliseen analytiikkaan sekä vesihuollon kysymyksiin, kuten veden kulutuksen minimointiin. Lisäksi tutkimme myös mikro- ja nanoteknologiaan perustuvien materiaalien hyödyntämistä uusien veden ja maaperän puhdistustekniikoiden kehittämisessä. 

Pyrkimyksenä on kehittää ympäristöystävällisiä aineita ja menetelmiä ympäristön tilan tutkimiseen sekä ympäristön ja teollisuusprosessien ongelmien ratkaisemiseen.

Tutkimusmenetelmät

  • Kalvoerotus
  • Suodatus
  • Nykyaikaset hapetusmenetelmät
  • Saostus, kiteytys
  • Adsorptio, ioninvaihto
  • Kemialliset analyysit
  • Vesiliuosten termodynaaminen käsittely

Ota yhteyttä

professori Mika Sillanpää
p. 0400 205 215
mika.sillanpaa@lut.fi